Uusi selitys Nokian alamäelle

Kaikilla lienee oma teoria siitä, miksi valtakunnan mahtavin korporaatio putosi kehityksen kelkasta ja taistelee nykyään halpissarjassa.

Tomi Ahosen Elop-tuhosi-kaiken lienee tunnetuin salaliittoteoria. Onhan silläkin omat meriittinsä, mutta Nokia tahallinen alasajo tuntuu hiukan liian paksulta.  Hiukan uskottavampi selitys hypylle tuntemattomaan – eli yllättävälle päätökselle valita Windowsin älypuhelinten käyttöjärjestelmäksi – liittyy Nokian omistuspohjaan. Isot amerikkaiset institutionaaliset sijoittajat olivat pari vuotta sitten Nokian suurimpia omistajia. Samat eläkerahastot omistivat kuitenkin vielä paljon enemmän Microsoftin osakkeita. Niiden näkökulmasta oli hyvin tärkeää, että Microsoft onnistuu mobiilibisneksessä. Hämmentävä kuvio, jossa Nokia ottaa riskit ja Microsoft kuittaa mahdolliset voitot, onkin ihan järkevä, jos salkussa on paljon Microsoftia ja vähän Nokiaa.

Huomattavasti yleisempää on toki etsiä vikaa yrityksen silloisesta johdosta ja toimintatavoista. Jotkut uskovat optio-ohjelman tuhonneen yhteishengen ja toiset syyttävät Ollilaa arvojohtamisesta luopumisesta. Hyvien vuosien hybris oli paisuttanut organisaatiota. Softaosaamisen puute ylimmässä johdossa oli ilmeistä jo silloin. Valintoja ei kyetty tekemään. Jne. jne. Symbianiin ja kosketusnäyttöihin ei tarvinne edes mennä.

Nokia teki paljon huonoja, välillä suorastaan käsittämättömiä, päätöksiä. Siitä lienevät kaikki yhtä mieltä. Mutta miksi?

Entäpä, jos selitys löytyykin ilmasta? Tarkemmin sanottuna sisäilmasta, jota päättäjät hengittivät. Tuoreen tutkimuksen mukaan maltillinenkin hiilidioksidipitoisuuden nousu nimittäin heikentää ihmisten päätöksentekokykyä selvästi.

Ehkäpä joku pihi kiinteistöpäällikkö pisti pääkonttorin ilmastointia pienemmälle – sehän säästää selvää rahaa – ja antoi tietämättään kohtalokkaan iskun organisaatiolle, joka rakasti kokouksia?

Hiihtomatka-aaminen

Ei niin monta vuotta sitten helmikuisena aamuna Helsinki-Vantaan kotimaan terminaalissa. Kahvilan hitaasti matelevassa jonossa edelläni raahustaa elämää nähnyt keski-ikäinen mies. Ryhti on kumara, väsynyt katse hakee kengän kärkiä ja partakin on jäänyt ajamatta. Asusta päätellen hän on lähdössä hiihtämään. Päästyään kassalle mies puhuu karhealla, hieman anteeksipyytävällä äänellä.

”Kahvi…”

Jokin tiskillä kuitenkin kiinnittää miehen huomion ja hän nostaa katseensa. Oluthana? Ryhti suoristuu hiukkasen. Ennen kuin myyjä ehtii vastata mies jatkaa jo vähän reippaammin.

”… iso tuoppi…”

Saatuaan aloitteen käsiinsä häntä ei voi enää pysäyttää. Suupielet vetäytyvät pieneen hymyyn. Terästynyt katse hakee baarikaapista etsimäänsä ja löytää sen. Iloisesti etusormea kohottaen hän päättää tilauksen.

”… ja minttufernetti!”

Muodonmuutos on täydellinen. Krapulaisesta kansitakkimiehestä alle kahdessakymmenessä sekunnissa reippaaksi lapinkävijäksi. Hetken päästä lampsimme Kittilän koneeseen. Sankarimme on löytänyt samanhenkistä matkaseuraa ja rempseä pulina jatkuu koneessa.

Aamiainen on päivän tärkein ateria.

Ruokavalio

Totaalikieltäytyminen eläinperäisestä ravinnosta on herättänyt lähipiirissä huomiota. Miksi ihmeessä joku haluaa tehdä syömisestään noin hankalaa?

Mahdollisiä syitä on yleisessä keskustelussa kolme: Eettiset, terveydelliset ja ekologiset. Kyseessä voi myös muoti eli hömpötys. Mutta pitäydytään nyt noissa kolmessa ensimmäisessä, koska tiettävästi veganismi ei ole trendikästä vaan ihan helvetin outoa.

Monet tuntemani kasvissyöjät – vegaaneja en tunne yhtään – ovat siirtyneet porkkananpurijoiksi eettisistä syistä. Eläimiä nyt vaan on väärin syödä. Eikä niitä saisi myöskään kasvattaa syötäväksi tai muutenkaan käyttää hyväksi. Itse en kuulu tähän kategoriaan. Edelleenkään en koe, että eläinten syöminen olisi väärin. Tuotantoeläimiä pitää tietysti kohdella säällisesti. Toisaalta kasvisyönti on tässä suhteessa selvästi oikein. Sekasyönti on, hmmmm, melkein oikein.

Terveys on ajanut vegaaniksi ainakin Bill Clintonin. Tosin vasta kahden ohitusleikkauksen jälkeen. Kasvisruokavalion terveellisyys lienee vahvalla tieteellisellä pohjalla tai ainkaan siitä ei tiettävästi ole mitään haittaa. Ilmeisesti suurin osa asiaa tutkineista ravitsemustieteilijöistä on kyllä vegaaneja, mutta en ole ihan varma lisääkö vai vähentääkö tämä niiden tutkimusten uskottavuutta. Hivenaineiden ja proteiinin saantia joutuu miettimään ja vitaamiinipurkilla pitää päivittäin käydä, mutta elämä ainakin tuntuu terveellisemmältä. Kolesterolia pitänee käydä jossain vaiheessa mittaamassa, että on kovaa dataa tunnelmien tueksi.

Tästä sen sijaan ei ole mitään kiistaa: Maapallo kiittää kasvissyöjää. Lihan ja maidon tuotanto vaatii kymmenkertaisesti resursseja maanviljelyyn verrattuna. Kalastus tyhjentää valtameret ennen pitkää kaikista kaloista. Onneksi jokainen voi halutessaa irtisanoutua kyseisistä tuotantoketjuista. Näihin talkoisiin osallistun mielelläni.

Mutta palataan vielä siihen hömppäpuoleen. Myönnän, että kyseessä on myös henkilökohtainen haaste. Joku toinen juoksisi maratonin tai kiipeäisi Kilimanjarolle.

Exit

Viimeinen päivä Korporaatiossa. Hervotonta teknistä säätöä puhelimien ja läppärien kanssa. Exit check list complete. Kakkukahvit ja kauniita sanoja. Kaappi tyhjäksi ja kamat laukkuun. Sitten pyöröovista ulos hyytävään pakkaseen.

Tällä kertaa ilman avainta, jolla pääsisi takaisin.

Olutta lasissa

On sadonkorjuun aika. Tummanpuhuvat pullot ovat seisoneet kaapin perällä säädetyt kaksi viikkoa. Aamulla siirrän varovasti puolet jääkaappiin kylmenemään. Päivällisseuraksi on kutsuttu maailmaa nähnyt ja olutta nauttinut ystävä. Ehkä jopa jonkinlainen auktoriteetti panimotuoteasioissa.

Aikaisemmat tapahtumat huomioon ottaen ensimmäisen pullon avaaminen hiukan jännittää. Patenttikorkki poksahtaa sihahtaen auki, mutta pullon sisältö pysyy pullon sisällä. Niin kuin pitääkin. Lasiin kaadettaessa olut kuohuu iloisesti. Makutuomari kumartuu tuopin äärelle ottaa siemauksen ja toisenkin. Jännitys tiivistyy.

”No jos tätä kannettaisiin pubissa eteen niin en vaatisi rahoja takaisin.”

Ymmärrän tämän kohteliaisuudeksi ja uskaltaudun maistamaan. Amatöörinkin suuhun tuotos maistuu erehdyttävästi IPA-oluelta, eikä sanottavasti erotu vastaavista kaupallisista tuotteista. Kitalaessa tuntuu tuttu, rapea Cascade-humalan kitkeryys. Hyvää, hyvää, hyvää. Kotitekoisuudesta muistuttavat samea väri ja pieni hiivasakka pullon pohjalla. Lasit tyhjenevät samaa tahtia lautasten kanssa ja palaute on loppuun asti positiivista.

Herkullisen kotioluen nauttiminen itse kokatun aterian kanssa on myös jollain tapaa hyvin gastronomis-esteettisesti tyydyttävää. Ehkä jopa tyylikästä. Ymmärän miksi amerikanhipsterit on tästä hommasta niin tohkeissaan.

Taidan panna toisenkin satsin.

Fruktoosi on myrkyllistä

Tietoisuus sokeriaineenvaihdunnan ihmellisyyksistä leviää, niin kuin voimme eilisen verkkotabloidista lukea. Vaikka fruktoosin lihottava vaikutus on tietysti hyvä tuoda julki isommillakin foorumeilla, ei se mikään mullistava uutinen ole. Pienellä kaivamisella hesarin tiedetoimitus olisi löytänyt muitakin ominaisuuksia kuten maksatoksisuuden ja yhteyden aivotoiminnan heikkenemisen.

Puhelu

Tänään oli mainio artikkeli Hesarissa. Korporaatiosta paketin saanut kelloseppä Antti Rönkkö oli päässyt henkilökuvaan. Pitää siteerata, kun en itse paremmin osaisi kirjoittaa.

Tiedättehän tunteen: odotat puhelua, jonka toivot tulevan. Samalla tiedät, ettei niin käy. Olo on toiveikas, mutta mieli jo valmis pettymykseen.

Antti Rönkkö odotti kotonaan elokuisena iltana puhelua Nokialta. Yhtiössä olivat jälleen käynnissä yt-neuvottelut, ja työkaverit olivat jo soittoja saaneet. Puhelu kotiin merkitsi, että sai jatkaa töitä kännykkäyhtiössä. Muuten edessä oli lähtöpaketti.

Odotellessaan Rönkkö teki rannekelloa. Kellosepän koulutuksen saanut mies oli jo viisi vuotta suunnitellut omaa, käsityönä tehtävää taidonnäytettä.

Pöydällä lepäsi nyt lähes valmis koekappale. Rönkkö oli pitkään miettinyt, että tätä hän haluaisi tehdä: kokeilla taitojaan äärirajoille saakka.

Ilta pimeni, eikä puhelin soinut.

Olin tässä samaisessa tapauksessa langan toisessa päässä. Monta puhelua soitin, mutta vielä useampia jäi soittamatta.

No, yt-prosessin tiet ovat tuntemattomat ja helppoa tapaa kertoa huonoja uutisia ei ole vielä keksitty. Tällä kertaa valittiin puhelu jota ei tullut. Seuraavana päivänä suoritettiin nimenhuuto. Aikaisemmin on kokeiltu myös tekstariherätystä.

Pullotus

Pulputus kaapin perällä vaikeni ja oli aika laittaa olut pulloon.

Ensimmäinen tehtävä oli hankkia korkit ja pullot. Kruunukorkit hylkäsin turhan proosallisina. Olin jo kovaa vauhtia tilaamassa hienoja erikoispulloja, kun huomasin lähikaupassa saksalaisen panimon kauppaavan vehnäolutta patenttikorkillisessa puolen litran pullossa. Neljällä eurolla irtosi pullo, korkki ja vielä puoli litraa hyvää oluttakin. Win-win.

Noin periaatteessa pullotuksen pitäisi olla aika suoraviivaista toimintaa. Lapotaan olut käymisastiasta kattilaan, johon on sulateltu hiukan hunajaa ja siitä edelleen pulloihin. Parin viikon päästä hunaja on muuttunut hiilidioksidiksi ja tuote on valmis nautittavaksi. Lappominen ei tosin mennyt ihan Strömsön tyylillä ja välineiden desinfiointi jäi varmaan EU-normeista, mutta nyt siellä kaapissa möllöttää kuusi pulloa itsepantua.

Pari desiä juomaa jäi yli ja pitihän sitä maistaa. Eritoten kun onnistuminen ei ollut itsestään selvää. No maistuihan se. Lämpimältä ja väljähtyneeltä IPA-oluelta. Saarivaltakunnassa nautittaisiin sellaisenaan. Suutuntuma oli mukavan kuiva ja Cascade-humala vahvasti läsnä. Alkoholiprosenttia kitalaki ei kertonut. Parin viikon päästä nautitaan, jos ei tapahdu mitään yllättävää.

Uusi vuosi, uudet kuviot

Uusi vuosi ja parempi elämä. Tänään pyörällä 10.2 kilometriä aikaan 54 minuuttia.

Viime vuoden loppupuolella tein, normaalien kuntoilulupausten lisäksi, kaksi muutakin päätöstä. Pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen irtisanoin työsuhteeni Korporaatioon. Vähän aikaisemmin luovuin eläinperäisestä ravinnosta.

Olen aina halunnut olla työtön ituhippi.

Satsi

Pitkästä aikaa täällä. Ollut kaikenlaista.

Otetaan leikkaus vuoteen 1989 ja ensimmäiseen yritykseeni panimoalalla. Päätin tehdä satsin kiljua. Perustin kokeilun lapsuuden simankeitto-oppeihin. Vettä, sokeria ja hiivaa. Annetaan porista ja laitetaan pulloon. Oikaisin sen verran, että laitoin ainekset suoraan isoon muovipulloon. Ja tietysti hiivaa paljon, että alkoholia tulisi enemmän. Fiksumpi olisi saattanut hoksata, että sokerin määrä, ei hiiva, rajoittaa lopputuotteen alkoholipitoisuutta. Mutta kumpaakin oli varmasti tarpeeksi. Parin päivän päästä kurkistin komeroon ja puteli näytti hiukan oudon muotoiselta. Liikaa painetta päättelin ja otin korkista kiinni päästääkseni ylimääräiset ilmat pihalle. Puolitoista litraa hiivaista lientä poistui astiasta huomattavalla kiireellä. Se löysi tiensä laittialle, kattoon, seiniin ja ikkunoihin. Loput otin vastaan kasvoilla. Vieläkin tunnen happaman kirvelyn suussa, nenässä, silmissä ja korvissa. Siitä lähtien pitäydyin teollisesti valmistetuissa panimotuotteissa. Jopa lama-ajan kotiviinikokeilut jäivät väliin.

Takaisin nykyhetkeen. Eilen illalla palasin aiheeseen. Amerikantuliaisina olin saanut haltuuni Brooklyn Brewshopin aloituspakkauksen. Eli kaiken mitä kotipanimossa tarvitaan ja ainekset yhteen gallonaan IPA-olutta. Kuulemma kotiolut on nouseva trendi uudessa maailmassa. Tämä valmistaja panostaa siihen, että kotikeittiössä saa helposti tehtyä pieniä eriä hyvää olutta. Mainoslauseen mukaan ”jos osaat keittää puuroa, osaat tehdä olutta”. Hmmm.

Mutta tuumasta toimeen. Aluksi keitettiin mäskit, suodatettiin siitä vierre, johon lisättiin humalat ja keitettiin vielä vähän lisää. Lopuksi pantiin pullo pimeään kaappiin. Koko kierrokseen kului aikaa noin kolme tuntia. Ihan aamupuuron keitosta ei siis ole kyse. Puuromaisen mäskin pitäminen viiden asteen tarkkuudella oikeassa lämpötilassa on hieman konstikasta samoin kuin kaikkien välineiden desinfiointi. Seuraavaa kertaa varten ostan myös toisen ison kattilan. Hiukan työlästä hommaa, mutta jos kaiken maailman hipsterit nykissä suoriutuu tästä niin ei auta valittaa. Ohjeet ovat selkeät ja lasisesta käymisastiasta myös plussaa. Ne muoviämpärit on jotenkin niin … muovisia. Tyyli ennen kaikkea.

Aamulla tarkistin tilanteen. Kaapissa pulputti iloisesti. Katsotaan mitä tästä tulee.