Kuukausittainen arkisto kesäkuu, 2011

Helsingistä Loyangalaniin

Brittiläinen Monocle-aikakauslehti valitsi viime viikolla Helsingin maailman parhaaksi paikaksi asua. En käy väittämään vastaan. Pientä miinusta tulee sijainnista 60-leveyspiirin pohjoispuolella ja siihen liittyvistä ilmastollisista haasteita sekä asukkaiden ylettömästä itsekriittisyydestä. Mutta noin muuten kyseessä on varsinainen helmi kaupungiksi.

Mutta mikähän mahtaisi olla maailman huonoin paikka asua?

Oma suosikkini olisi Pohjois-Keniassa Turkana-järven itärannalla sijaitseva El Molon kylä. Kylässä asustelee noin sata viimeistä saman nimisen heimon jäsentä alkeellisissa oloissa. Ei sähköä, puhdasta vettä, puhelinta, ajoneuvoja tai yhtään mitään muutakaan mitä voisi olettaa modernista ihmisyhdyskunnasta löytyvän. Toisin kuin muut seutukunnan asukkaat, joiden pääasiallinen elinkeino on karjan kasvattaminen ja varastaminen, Molot hankkivat elantonsa kalastamalla. He eivät käytännössä syö muuta kuin niilin ahventa ja riisitauti on lapsilla yleinen. Hyvinvointia ei myöskään lisää populaation pienuus ja sisäsiittoisuus. Nälän ja tautien lisäksi porukkaa harventaa järven runsas krokotiilikanta, joita vastaan kevyet kaislakanootit eivät paljon suojaa tarjoa. On tietysti jonkinlainen ihme, että mustanpuhuvan kiviaavikon paahtessa ylipäätään elää ihmisiä. Seudulla sataa noin kerran kymmenessä vuodessa ja päivälämpötilat huitelevat neljänkymmenen paremalla puolella. Mutta siellä se parinkymmenen majan yhteisö sinnittelee vuodesta toiseen. Silloin tällöin pöräyttää muutama länkkäri maasturilla pällistelemään elämänmenoa kylässä ja hyvässä lykyssä lahjoittaa pari t-paitaa. Lähistöllä on lähde, jonka vettä kuljetetaan satojen kilometrien päähän. Sen väitetään auttavan lapsettomuuteen. Pahan hajuisen lammikon ympärillä pörrää sakea parvi kärpäsiä.

Sen äärelle on hyvä pysähtyä.

Lyhyesti tavaroiden luokittelusta

Kotitaloudesta löytyvät kestokulutushyödykkeet voidaan karkeasti ottaen jakaa kolmeen kategoriaan.

Jos artefaktin käyttötarkoitus ja käyttötapa ovat ilmeisiä, kyseessä on arkiesine. Mikäli käyttötarkoitus on arvattavissa, mutta tuotetta leimaa epäkaytännöllisyys tai epämukavuus, sijoitetaan se kategoriaan design. Ne esineet, joiden olemassa ololle ei löydy huolellisenkaan tarkastelun jälkeen mitään järkevää selitystä, ovat taidetta.

Hallitusta odotellessa

Hallitusneuvotteluiksi kutsuttu polittinen show-paini on ollut tavallistakin masentavampaa seurattavaa. Aina ei oikein tiedä millä vuosituhannella ollaan menossa. Lähtökohtahan on, että politbyroo puolueiden johtajat kokoontuvat päättämään valtakunnan viisi neljävuotissuunnitelmasta. Kaikki vaalikauden tärkeimmät päätökset tehdään parissa viikossa – ja niillä sitten mennään seuraavat neljä vuotta. Satoi tai paistoi. Ilmeisesti puolueet luottavat toisiinsa niin vähän, että kaikesta pitää sopia kirjallisesti etukäteen ennen kuin aletaan hommiin. Jos emme tämän kyvykkäämpiä päättäjiä saa valittua, niin sitten tarvittais erilainen vaalitapa. Sellainen jossa joku puolue selkeästi voittaa.

Luottamuksen lisäksi hukassa on visiot. Usein kansalaisjärjestöt profiloituvat vastustamiensa asioden kautta, mikä onkin ihan luontevaa. Epäkohtia ratkotaan nostamalla niitä esiin. Mutta puolueilta odottaisi kyllä kokonaisvaltaista näkemystä siitä, minkälaista yhteiskuntaa ollaan rakentamassa. Nyt tärkeintä tuntuu olevan se, mitä ei tehdä. Ei rakenneta ydinvoimaa. Ei koroteta veroja. Ei lainata rahaa Kreikalle. Ei ainakaan mennä hallitukseen noitten kanssa. Ei leikata etuja. Ei ylipäätään muuteta yhtään mitään. Ei, ei, ei.

Ja joku vielä väitti, että politiikka on mahdollisuuksien taidetta.