Kuukausittainen arkisto syyskuu, 2011

Kivinen tie

Jostain kumman syystä Helsinki on asentanut mukulakiviä yhä useammalle kadulle. En ole vielä keksinyt kenen kannalta tämä on parannus.

No autoilijan kannaltahan päällysteellä ei ole hirveästi merkitystä. Nykyaikainen iskunvaimennus pitää tärinät siedettävinä. Talvella mukulakivi on tosin hieman liukkaampaa kuin asvaltti, minkä saattaa havaita jos on pysäköinyt lumisateella rinteeseen.

Jalankulkijallakaan ei ole pahempaa valittamista. Paitsi jos on korkokengät. Tai työntää lastenrattaita. Molemmat omia valintoja toki. Ja talviliukkailla huonojalkaisemmat mummot joutaakin pysyä poissa kaduilta kaatuilemasta.

Parhaiten mukulakiven iloista nauttii polkupyöräilijä. Tärinä irrottaa paikat hampaista – ja kaikki vähänkin löysästi kiinnitetyt osat fillarista. Jos nopeutta on yli kymmenen kilometriä tunnissa niin ajaminen suorastaan sattuu. Sateella liukas pinta ja kova tärinä on jännittävä yhdistelmä. Ratikkakiskot siihen vielä mukaan niin työmatkapyöräilystäkin tulee extreme-laji. Mukulakivikadulle tehty pyöräkaista tuntuu jo ihan älyttömältä. Eikö nämä kaupunkisunittelijat ole ikinä kokeilleet, miten pyöräily kivien päällä sujuu?

Vihreää tunnelin päässä

Osmo on nähnyt valon: ”Lehdistö voisi rauhoittua Halla-ahosta”.

On kenties ensimmäinen kerta kun kansanedustaja arvostelee mediaa vastustajansa mustamaalaamisesta. Eikä Soininvaara puolusta ketä tahansa kilpailijaa vaan itse pääperkele J. Halla-ahoa. Nostan hattua. En tiedä pystyisinkö itse moiseen u-käännökseen vaikka tietäisin sen olevan oikea tapa toimia. Persujen integroiminen normaaliin poliittiseen toimintaan nimittäin on paljon parempi vaihtoehto kuin demonisointi ja eristäminen. Aivan samasta syystä kuin on kaikkien etu, että maahanmuuttajien integroimiseen käytetään euro jos toinenkin. Vaikka siitä tietyissä piireissä kitistäänkin.

Kirjoitus on kuitenkin ennen kaikkea hyvää politiikkaa. Aikaisemmalla asenteella ei oikein päästy eteenpäin. Sen sijaan tuli jytky. Ainakin blogin kommenteista päätellen nyt ollaan menossa parempaan suuntaan. Mikä on ihan hyvä, kun on ne kunnallisvaalitkin tulossa.

Parempi kaupunki ilman pyöräteitä

Pyöräteistä pitäisi päästä eroon.

Ajelen lähes päivittäin Helsigin keskustan läpi ja suoraan sanottuna matkanteko olisi sekä nopeampaa että turvallisempaa, jos siellä olevat pyörätiet ihan vaan poistettaisiin.  Varsinkin, jos mukulakivipäällysteistä luovuttaisiin samalla, mutta ei niistä sen enempää tässä.

Lähiössä pyörätie on ihan mainio keksintö. Se tarjoaa usein suoremman ja nopeamman yhteyden kuin kadut, ja turvallisuus paranee kun pyörät eivät ole autojen kanssa samoilla raiteilla. Lapset pääsee kätevästi kouluun ja muualle.

Kaupungin keskustassa sen sijaan pyörätiet ovat yleensä aina vilkkaan kadun ja jalkakäytävän väliin ahdettuja kapeita rännejä. Ne vetävät puoleensa jakeluautoja, rakennustelineitä, roskalavoja, takseja, jalankulkijoita, puita, työmaakoppeja ja maansiirtokoneita kuin hunaja kärpäsiä. Jos et usko niin käypä joskus pyöräilemässä Bulevardi päästä päähän. Kaupungissa tyhjä jalkakäytävätila täyttyy. Se ei pysy tyhjänä vaikka siihen kuinka maalattaisiin pyörän kuvia.

Ajorata sen sijaan nauttii huomattavasti suurempaa kunnioitusta. Jalankulkijat eivät poukkoile autojen sekaan miten sattuu. Tien tukkiminen vaatii ainakin jonkinlaisen syyn. Parasta ajoradalla pyörilyssä on kuitenkin systeemi. Liikennesäännöt ovat kaikkien tiedossa ja niitä noin pääsääntöisesti noudatetaan. Esimerkiksi yksisuuntaista katua ei  yleensä ajeta vastavirtaan. Pyörätiellä mahdollinen pakollinen ajosuunta taas on, hmm, suuntaa-antava. Kukaan, eivät autoilijat sen paremmin kuin pyöräilijät, tiedä kenen pitää väistää pyörätien ja kadun risteyksessä. Ajoradalla väistämissäännöt taas ovat sen verran yksinkertaiset, ettei niitä tarvitse edes miettiä.

Vähemmän pyöräteitä, enemmän pyöräkaistoja, sujuvampaa liikennettä. Kiitos.

Poliittista talenttia

Eräänä iltana oluttuvassa kaverini totesi, että nykyinen hallitus on huonoin, jonka hän on ikinä nähnyt. Taisimme katsella sivusilmällä televisosta Jutan koottuja selityksiä Kreikan hätälainoista ja vakuuksista. En osannut olla erimieltä.

Ehkä kyseessä on vain keski-ikäistyminen ja sitä myötä kasvava ihmiskriittisyys, mutta jonkinlaista taitovajetta valtioneuvostossa vaikuttaisi olevan. Poliittisen johtajan luulisi pystyvän, noin ihan määritelmän mukaan, ajamaan maan, kaupungin, puolueen, kavereiden tai ainakin nyt omia etujaan. Sitä varten hänet on valittu toimeensa. On vaikea nähdä kenen intressejä tämä vakuussirkus on oikein edistänyt. Ensin on yritetty salaa vääntää erillissopimusta kreikkalaisten kanssa. Ehkäpä muut euromaat eivät huomaisi, jos asian oikein taitavasti junailisi? Hämmästyttävästi ehdotus kuitenkin tuotiin itse etukäteen julkisuuteen sisäpoliittisten pisteiden toivossa. No, se siitä diilistä. Ei tullut vakuuksia. Menettiin asemia Euroopassa ja vaikeiden päätösten tekeminen kotimaan asioissa käy yhä mahdottomammaksi, kun päättäjien uskottavuus lähenee nollaa.

Vanhas Mattikin alkaa tuntumaan pätevältä näihin verrattuna. Tiesi ainakin, että oli toimenpide mikä tahansa niin Kepu ja KMS on saamapuolella.