Kuukausittainen arkisto tammikuu, 2012

Nimitys

Joskus elämä Korporaation alimmassa johdossa on varsin dynaamista.

Vietin juuri pari päivää eteläisen veljeskansan pääkaupungissa työpajan merkeissä. Reissun tarkoituksena oli asettaa Yksikön tavoitteet kuntoon. Pöydällä oli läjä projektiehdotuksia, joista sitten diskuteerattiin. Että mitähän näistä tehtäisiin, kuka tekis mitä kenen kanssa ja pitäskö jotain vanhoja hommia lopetella. Illalla nauttittiin panimotuotteita. Ihan normimeininkiä siis.

Ehdotukset olivat kuten yleensäkin korkealentoisia, kiireessä tehtyjä ja varsin abstrakteja. Eilen naureskelin makoisasti eräällekin hankkeelle, jonka tavoitteeksi oli ilmoitettu äärimmäisen kontekstuaalisen kuluttajakokemuksen luominen. Kaikkea ne keksii! Myönnettäköön, että englanniksi tuo kuulostaa vähän fiksummalta. Mutta liikaa ei kannata miettiä esimerkiksi sitä, voiko kokemuksen kontekstuaalisuuden äärimmäisyyttä jotenkin mitata.

Tänään sitten pilkka kävi omaan nilkkaan. Aamupalaverissa kävi ilmi, että kontekstuaaliset äärikokemukset – vai olivatko ne äärimmäisen kontekstuaalisia kokemuksia – ovat Hyvin Tärkeä Aihe, johon yksikkömme panostaa väkevästi. Eipä aikaakaan kun huomasin tulleeni nimitetyksi vetämään kyseistä projektia.

Huomenna varmaan jo nään tämän mahdollisuutena.

Vastakkainasettelemattomuus

Jouduin hiihtoreissun takia äänestämään ekalla kierroksella ennakkoon. Lopputulos lienee sama, mutta kokemuksena ennakkoäänestys on aika väljähtynyt. Hätäinen suoritus aamutuimaan postikonttorilla ei sytyttänyt. Viikon päästä sunnuntaina ajattelin ottaa vahingon takaisin ja nauttia vaalihuumasta.

Toisen kierroksen asetelma on hyvin erikoinen. Ehdokkaiden kannattajien välille ei näytä muodostuvan selkeää jakolinjaa. Aikaisemmin on nähty oikeisto vastaan vasemmisto,  maalaiset vastaan kaupunkilaiset ja miehet vastaan naiset. Nyt en keksi mitään noin suoraviivaista. Jos jopa vihreät ja persut ovat löytäneet toisensa, niin mitä jää jäljelle? Brändi? Onko kokis parempaa kuin pepsi?

Vastakkainasettelun aika on tosiaan ohi.

Turvasatama

Uhkaavasta lamasta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, tilille on kertynyt muutama tuhatlappunen odottelemaan sopivaa sijoituskohdetta. Samaisen kriisin johdosta hyvän kohteen löytäminen on vaikeaa. Normaali toimintamalli, eli tuhlaaminen, ei tunnu sopivalta. Kohtahan sitä menee työt ja asunnot ja joka ropo tarvitaan jne. Toisaalta eurojen lainaaminen nollakorolla eurooppalaiselle pankille, toisin sanoen rahojen jättäminen sinne tilille, lienee riskisijoitus sekin. Joko pankki menee nurin tai koko valuutta lopetetaan. Osakemarkkinoiden putoavaan veitseen ei viittis tarttua. Mitä jää jäljelle?

Ajattelin sijoittaa alumiiniin ja maailman parhaaseen polttomootoritekniikkaan.

Itse asiassa vene ei tässä tilanteessa ole ollenkaan hullumpi ostos. Pääoman menettämisen riski on pieni ja jälkimarkkinat likvidit. Käytettyjen veneiden arvo voi taantumassa suorastaan nousta, kun kukaan ei osta uusia veneitä. Kaupoille siis.

Taloushuolet

Aloin seurailemaan talousaiheista keskustelua viime kevään vaalien aikaan. Yritin ymmärtää, mitä ihmettä Kreikalle pitäisi tehdä. Sittemin olen yrittänyt muodostaa  mielipidettä eurosta. Pitäiskö erota vai jatkaa yhdessä? Onko saksalaiset konnia vai sankareita? En tiedä. Hyvin perusteltuja analyyseja tulee vastaan harva se viikko, mutta konsensusta ei ole, eikä edes selkeää polarisoitumista vaihtoehtojen välille.

Tänään tavasin A Fistful of Euros -blogista Edward Hughin ajatuksia herättävän artikkelin Suomen tilanteesta. Eipä vaikuttanut hääviltä tulevaisuus. Vaihtotase on punaisella, kiinteistökupla puhkeamassa ja teollisuuden kilpailukyky hukassa. Julkisten menojen karsiminen – tai karsimatta jättäminen – ei oikeastaan auta. Ratkaisujen pitää löytyä joltain toiselta akselilta. Tarvittaisiin löysempää rahapolitiikkaa, menestyvämpää vientiteollisuutta ja nuorempaa väestöä. Esimerkiksi paljon puhuttu hyvinvointivaltio ei ole osa ongelmaa eikä ratkaisua. Valtion sijasta voitaisiinkin vaikka keskustella taloudellisesta hyvinvoinnista. Että minkälainen arvo se meille on. Voitaisiin vaikka käydä tutustumassa hyvinvointiin oikeasti taantuvissa maissa. Talouskasvun merkitystä kun on helppo väheksyä, jos ei ole nähnyt mitä sen puutteesta pidemmän päälle seuraa.