Arkisto kategorialle 'matkailu avartaa'

Hiihtomatka-aaminen

Ei niin monta vuotta sitten helmikuisena aamuna Helsinki-Vantaan kotimaan terminaalissa. Kahvilan hitaasti matelevassa jonossa edelläni raahustaa elämää nähnyt keski-ikäinen mies. Ryhti on kumara, väsynyt katse hakee kengän kärkiä ja partakin on jäänyt ajamatta. Asusta päätellen hän on lähdössä hiihtämään. Päästyään kassalle mies puhuu karhealla, hieman anteeksipyytävällä äänellä.

”Kahvi…”

Jokin tiskillä kuitenkin kiinnittää miehen huomion ja hän nostaa katseensa. Oluthana? Ryhti suoristuu hiukkasen. Ennen kuin myyjä ehtii vastata mies jatkaa jo vähän reippaammin.

”… iso tuoppi…”

Saatuaan aloitteen käsiinsä häntä ei voi enää pysäyttää. Suupielet vetäytyvät pieneen hymyyn. Terästynyt katse hakee baarikaapista etsimäänsä ja löytää sen. Iloisesti etusormea kohottaen hän päättää tilauksen.

”… ja minttufernetti!”

Muodonmuutos on täydellinen. Krapulaisesta kansitakkimiehestä alle kahdessakymmenessä sekunnissa reippaaksi lapinkävijäksi. Hetken päästä lampsimme Kittilän koneeseen. Sankarimme on löytänyt samanhenkistä matkaseuraa ja rempseä pulina jatkuu koneessa.

Aamiainen on päivän tärkein ateria.

Falafelia ja vastarintaa

Innostuin tänään tukemaan Syyrian vastarintaliikettä Maailma Kylässä festareilla. Tarkemmin sanottuna ostin pari falafelia ystävälliseltä perheeltä, joka niitä kauppasi pienestä kojusta. Tuotolla ostetaan sitten kotipuolessa rynnäkkökivääreitä ruokaa ja lääkkeitä tovereille.

Vietin Syyriassa viikon joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. Silloin kun koko seutukunta oli vielä varsin rauhallinen. Tulimme maahan Turkista bussilla. Rajalla mukaan lyöttäytyi ”turismiministeriön” virkailija joka oli kovasti kiinnostunut suunnitelmistamme. Päällystakki kertoi myös auliisti Assadin hallinnon suopeudesta ja maan edistyksellisestä tilanteesta. Samassa kyydissä ollut jordanialainen mattokauppias jaksoi kuunnella puolet matkasta Aleppoon kunnes liittyi keskusteluun ja totesi ykskantaan ”All Arab people want to go to America”.

Tämä olikin vierailun kantava teema. Syyrialaiset olivat ainakin kehitysmaadiktatuuri-mittapuulla kielitaitoista ja valveutuneen oloista porukkaa. Ja kaikki halusivat pois. Onko Suomeen helppo saada viisumia? Paljonko pitää olla rahaa, että saa viisumin? Olisko Eurooppa vai USA parempi? Toisilla oli huonot businekset, toiset eivät saaneet töitä. Kellään ei ollut uskoa tulevaisuuteen. Jotenkin vasta Syyriassa ymmärsin minkälainen etuoikeus hyvä passi on. Siis sellainen, jolla pääsee ilman viisumia länsimaihin. Ja miten kurja kohtalo on olla vankina omassa maassaan. Reppumatkailijan kannalta Syyrian tapainen poliisivaltio oli toisaalta ihan mukava kokemus. Ei tarvinnut murehtia turvallisuudesta ja nähtävyyksistäkin sai nauttia yleensä yksin.

Mutta siitä falafelista vielä. Syyrialainen falafel on nimittäin maailman parasta. Pohjaksi otetaan pyöreä ja ohut ison lautasen kokoinen leipälätty. Falafelit murretaan palasiksi leivän päälle ja sekaan laitetaan salaattia. Täyte viimeistellään kevyellä jugurtti-kastikkeella. Leipä pyöräytetään käteväksi pötköksi ja mutustellaan kaupungilla kävellen. Lopputulos on samalla kevyt ja ruokaisa, mehevä ja rapea.

Kiitokset vastarintaliikkeen Suomen-osaston sain pitkästä aikaa nauttia tästä herkusta. Onnea vallankumoukseen!

Ennaltaehkäisevä toiminta

Mitä autoilija saa Botswanan rajalla?

Kumihanskat ja kondomin. ”In case you have an accident.”

(Lukijapalautteen vuoksi lisättäköön, että tämä tarina on tosi…)

Helsingistä Loyangalaniin

Brittiläinen Monocle-aikakauslehti valitsi viime viikolla Helsingin maailman parhaaksi paikaksi asua. En käy väittämään vastaan. Pientä miinusta tulee sijainnista 60-leveyspiirin pohjoispuolella ja siihen liittyvistä ilmastollisista haasteita sekä asukkaiden ylettömästä itsekriittisyydestä. Mutta noin muuten kyseessä on varsinainen helmi kaupungiksi.

Mutta mikähän mahtaisi olla maailman huonoin paikka asua?

Oma suosikkini olisi Pohjois-Keniassa Turkana-järven itärannalla sijaitseva El Molon kylä. Kylässä asustelee noin sata viimeistä saman nimisen heimon jäsentä alkeellisissa oloissa. Ei sähköä, puhdasta vettä, puhelinta, ajoneuvoja tai yhtään mitään muutakaan mitä voisi olettaa modernista ihmisyhdyskunnasta löytyvän. Toisin kuin muut seutukunnan asukkaat, joiden pääasiallinen elinkeino on karjan kasvattaminen ja varastaminen, Molot hankkivat elantonsa kalastamalla. He eivät käytännössä syö muuta kuin niilin ahventa ja riisitauti on lapsilla yleinen. Hyvinvointia ei myöskään lisää populaation pienuus ja sisäsiittoisuus. Nälän ja tautien lisäksi porukkaa harventaa järven runsas krokotiilikanta, joita vastaan kevyet kaislakanootit eivät paljon suojaa tarjoa. On tietysti jonkinlainen ihme, että mustanpuhuvan kiviaavikon paahtessa ylipäätään elää ihmisiä. Seudulla sataa noin kerran kymmenessä vuodessa ja päivälämpötilat huitelevat neljänkymmenen paremalla puolella. Mutta siellä se parinkymmenen majan yhteisö sinnittelee vuodesta toiseen. Silloin tällöin pöräyttää muutama länkkäri maasturilla pällistelemään elämänmenoa kylässä ja hyvässä lykyssä lahjoittaa pari t-paitaa. Lähistöllä on lähde, jonka vettä kuljetetaan satojen kilometrien päähän. Sen väitetään auttavan lapsettomuuteen. Pahan hajuisen lammikon ympärillä pörrää sakea parvi kärpäsiä.

Sen äärelle on hyvä pysähtyä.