Arkisto kategorialle 'mikropanimo'

Olutta lasissa

On sadonkorjuun aika. Tummanpuhuvat pullot ovat seisoneet kaapin perällä säädetyt kaksi viikkoa. Aamulla siirrän varovasti puolet jääkaappiin kylmenemään. Päivällisseuraksi on kutsuttu maailmaa nähnyt ja olutta nauttinut ystävä. Ehkä jopa jonkinlainen auktoriteetti panimotuoteasioissa.

Aikaisemmat tapahtumat huomioon ottaen ensimmäisen pullon avaaminen hiukan jännittää. Patenttikorkki poksahtaa sihahtaen auki, mutta pullon sisältö pysyy pullon sisällä. Niin kuin pitääkin. Lasiin kaadettaessa olut kuohuu iloisesti. Makutuomari kumartuu tuopin äärelle ottaa siemauksen ja toisenkin. Jännitys tiivistyy.

”No jos tätä kannettaisiin pubissa eteen niin en vaatisi rahoja takaisin.”

Ymmärrän tämän kohteliaisuudeksi ja uskaltaudun maistamaan. Amatöörinkin suuhun tuotos maistuu erehdyttävästi IPA-oluelta, eikä sanottavasti erotu vastaavista kaupallisista tuotteista. Kitalaessa tuntuu tuttu, rapea Cascade-humalan kitkeryys. Hyvää, hyvää, hyvää. Kotitekoisuudesta muistuttavat samea väri ja pieni hiivasakka pullon pohjalla. Lasit tyhjenevät samaa tahtia lautasten kanssa ja palaute on loppuun asti positiivista.

Herkullisen kotioluen nauttiminen itse kokatun aterian kanssa on myös jollain tapaa hyvin gastronomis-esteettisesti tyydyttävää. Ehkä jopa tyylikästä. Ymmärän miksi amerikanhipsterit on tästä hommasta niin tohkeissaan.

Taidan panna toisenkin satsin.

Pullotus

Pulputus kaapin perällä vaikeni ja oli aika laittaa olut pulloon.

Ensimmäinen tehtävä oli hankkia korkit ja pullot. Kruunukorkit hylkäsin turhan proosallisina. Olin jo kovaa vauhtia tilaamassa hienoja erikoispulloja, kun huomasin lähikaupassa saksalaisen panimon kauppaavan vehnäolutta patenttikorkillisessa puolen litran pullossa. Neljällä eurolla irtosi pullo, korkki ja vielä puoli litraa hyvää oluttakin. Win-win.

Noin periaatteessa pullotuksen pitäisi olla aika suoraviivaista toimintaa. Lapotaan olut käymisastiasta kattilaan, johon on sulateltu hiukan hunajaa ja siitä edelleen pulloihin. Parin viikon päästä hunaja on muuttunut hiilidioksidiksi ja tuote on valmis nautittavaksi. Lappominen ei tosin mennyt ihan Strömsön tyylillä ja välineiden desinfiointi jäi varmaan EU-normeista, mutta nyt siellä kaapissa möllöttää kuusi pulloa itsepantua.

Pari desiä juomaa jäi yli ja pitihän sitä maistaa. Eritoten kun onnistuminen ei ollut itsestään selvää. No maistuihan se. Lämpimältä ja väljähtyneeltä IPA-oluelta. Saarivaltakunnassa nautittaisiin sellaisenaan. Suutuntuma oli mukavan kuiva ja Cascade-humala vahvasti läsnä. Alkoholiprosenttia kitalaki ei kertonut. Parin viikon päästä nautitaan, jos ei tapahdu mitään yllättävää.

Satsi

Pitkästä aikaa täällä. Ollut kaikenlaista.

Otetaan leikkaus vuoteen 1989 ja ensimmäiseen yritykseeni panimoalalla. Päätin tehdä satsin kiljua. Perustin kokeilun lapsuuden simankeitto-oppeihin. Vettä, sokeria ja hiivaa. Annetaan porista ja laitetaan pulloon. Oikaisin sen verran, että laitoin ainekset suoraan isoon muovipulloon. Ja tietysti hiivaa paljon, että alkoholia tulisi enemmän. Fiksumpi olisi saattanut hoksata, että sokerin määrä, ei hiiva, rajoittaa lopputuotteen alkoholipitoisuutta. Mutta kumpaakin oli varmasti tarpeeksi. Parin päivän päästä kurkistin komeroon ja puteli näytti hiukan oudon muotoiselta. Liikaa painetta päättelin ja otin korkista kiinni päästääkseni ylimääräiset ilmat pihalle. Puolitoista litraa hiivaista lientä poistui astiasta huomattavalla kiireellä. Se löysi tiensä laittialle, kattoon, seiniin ja ikkunoihin. Loput otin vastaan kasvoilla. Vieläkin tunnen happaman kirvelyn suussa, nenässä, silmissä ja korvissa. Siitä lähtien pitäydyin teollisesti valmistetuissa panimotuotteissa. Jopa lama-ajan kotiviinikokeilut jäivät väliin.

Takaisin nykyhetkeen. Eilen illalla palasin aiheeseen. Amerikantuliaisina olin saanut haltuuni Brooklyn Brewshopin aloituspakkauksen. Eli kaiken mitä kotipanimossa tarvitaan ja ainekset yhteen gallonaan IPA-olutta. Kuulemma kotiolut on nouseva trendi uudessa maailmassa. Tämä valmistaja panostaa siihen, että kotikeittiössä saa helposti tehtyä pieniä eriä hyvää olutta. Mainoslauseen mukaan ”jos osaat keittää puuroa, osaat tehdä olutta”. Hmmm.

Mutta tuumasta toimeen. Aluksi keitettiin mäskit, suodatettiin siitä vierre, johon lisättiin humalat ja keitettiin vielä vähän lisää. Lopuksi pantiin pullo pimeään kaappiin. Koko kierrokseen kului aikaa noin kolme tuntia. Ihan aamupuuron keitosta ei siis ole kyse. Puuromaisen mäskin pitäminen viiden asteen tarkkuudella oikeassa lämpötilassa on hieman konstikasta samoin kuin kaikkien välineiden desinfiointi. Seuraavaa kertaa varten ostan myös toisen ison kattilan. Hiukan työlästä hommaa, mutta jos kaiken maailman hipsterit nykissä suoriutuu tästä niin ei auta valittaa. Ohjeet ovat selkeät ja lasisesta käymisastiasta myös plussaa. Ne muoviämpärit on jotenkin niin … muovisia. Tyyli ennen kaikkea.

Aamulla tarkistin tilanteen. Kaapissa pulputti iloisesti. Katsotaan mitä tästä tulee.