Arkisto kategorialle 'turhaumat'

Sitoutuminen

Taas neuvotellaan. Tällä kertaa en itse osallistu yhteistoimintamenettelyyn, mikä onkin ihan mukava kun edellisestä rundista on aikaa alle kolme kuukautta.

Tähän liittyen olen kuullut monien pätevien, työhönsä sitoutuneiden ihmisten avautuvan pettymyksen tunteista. ”Miksi sitoutuisin työhöni, kun Korporaatio ei ole sitoutunut minuun?” – kuuluu kysymys. Pettymyksen ymmärrän hyvin, mutta kysymysen jälkimmäinen puolisko on mieletön. Ei pörssiyritys ole ihminen, eikä sillä ole tunteita. Ei se voi sitoutua kehenkään. Yhtä hyvin voisi ihmetellä, miksei koira opi puhumaan. Tämän faktan kun oivaltaa, niin pystyy suhtautumaan tyynemmin sopeutustoimiin. Itselläni taisi olla kolmannet tai neljännet yt-neuvottelut takana ennen kuin tunnetasolla hyväksyin työsuhteen epäsymmetrisyyden.

Mutta miksi työhön sitten kannattaisi sitoutua?

Ehkäpä siksi, että se parantaa henkilökohtaista motivaatiota, viihtymistä ja menestymisen mahdollisuuksia. Jos haluaa ottaa kaiken ilon irti työstään, niin kannattaa olla sitounut. Vaikka työnantaja ei olisikaan.

Kivinen tie

Jostain kumman syystä Helsinki on asentanut mukulakiviä yhä useammalle kadulle. En ole vielä keksinyt kenen kannalta tämä on parannus.

No autoilijan kannaltahan päällysteellä ei ole hirveästi merkitystä. Nykyaikainen iskunvaimennus pitää tärinät siedettävinä. Talvella mukulakivi on tosin hieman liukkaampaa kuin asvaltti, minkä saattaa havaita jos on pysäköinyt lumisateella rinteeseen.

Jalankulkijallakaan ei ole pahempaa valittamista. Paitsi jos on korkokengät. Tai työntää lastenrattaita. Molemmat omia valintoja toki. Ja talviliukkailla huonojalkaisemmat mummot joutaakin pysyä poissa kaduilta kaatuilemasta.

Parhaiten mukulakiven iloista nauttii polkupyöräilijä. Tärinä irrottaa paikat hampaista – ja kaikki vähänkin löysästi kiinnitetyt osat fillarista. Jos nopeutta on yli kymmenen kilometriä tunnissa niin ajaminen suorastaan sattuu. Sateella liukas pinta ja kova tärinä on jännittävä yhdistelmä. Ratikkakiskot siihen vielä mukaan niin työmatkapyöräilystäkin tulee extreme-laji. Mukulakivikadulle tehty pyöräkaista tuntuu jo ihan älyttömältä. Eikö nämä kaupunkisunittelijat ole ikinä kokeilleet, miten pyöräily kivien päällä sujuu?

Yhteistoiminnasta yrityksissä

Yksi korporaatioelämän hienoimmista puolista ovat toistuvat vuorovaikutukselliset yhteistoimintamenettelyt. Itse olen ollut urallani sen verran onnekas, että olen jo seitsemättä kertaa kyseisten neuvottelujen piirissä.

Meilläpäin homma käynnistyy tekstiviestillä. Mikäpä olisikaan mukavampaa kuin herätä henkilöstöresurssit-yksikön lähettämään henkilökohtaiseen palaverikutsuun?Järkyttyneelle yleisölle kerrotaan kaksi asiaa – uuden organisaation ylätaso ja irtisanottavien lukumäärä. Organisaatiokaaviossa on kiinnostavinta se mitä siellä ei ole. Siitä voi päätellä lopetettavat toiminnot. Lukumäärä on samaan tapaan suuntaa antava kuin autokauppiaan ensimmäinen tarjous. Luku on poikeuksetta huomattavasti suurempi kuin toteuma. Tämä tarjoaa neuvottelujen molemmille osapuolille mahdollisuuden onnistua. Näin monta työpaikkaa pelastettiin neuvottelemalla!

Useimmiten työntekijäpuolella on hyvin heikko neuvotteluasema. Kuuden viikon neuvottelemisen jälkeen työnantaja voi edetä suunnitelmien kanssa sen enempää kyselemättä. Mielenkiintoisemmaksi asetelma muuttuu, jos työnantajalla on jostain syystä kiire. Vaikkapa siksi, että neuvottelujen piirissä on myös paljon työntekijöitä, joita Korporaatio ei syystä tai toisesta halua pästää otteestaan. Kuusi viikkoa on pitkä aika. Aika moni alkaakin miettiä, että oliskohan tätä sontaa jo lapioitu tarpeeksi. Jos työmarkkinat on otolliset, niin parhaat tekijät huhkii jo naapurifirman tunkiolla ennen kuin uusi organisaatio on pystyssä.

Ehkä tästä syystä neuvottelut etenevät useimmiten ripeästi ja työntekijäpuolikin saa esityksiään läpi. Nyt käynnissä olevalla rundilla työntekijäpuoli esitteli erityisenä saavatuksena oikeuden kieltäytyä nimityksestä uuteen tehtävään. Hieman hymyilytti. Nyt meille on siis neuvoteltu oikeus saada halutessamme potkut. Korporaation irtisanomispaketit ovat varsin avokätisiä. Töitten jatkuminen olisi joillekin kova pettymys.

Lopuksi jaetaan lähteville laput kouraan. Muut jäävät rakentamaan uutta ja parempaa. Mutta kaikki tietävät, että seurava kierros ei ole kaukana.

Normipäivä Korporaatiossa

Bussilla hallille kuuntelemaan huonoja uutisia. Takas toimistolle kuulemaan vielä huonompia uutisia. Loppupäivä soitellen porukoille ympäri maailmaa, että muutoksen tuulet ovat puhaltaneet paskan tuulettimeen.

 

Yksilöllisyyden ilmaisemisesta

WordPress-teeman valinta on yhtä hauskaa kuin farkkujen ostaminen. Ensin sitä yrittää löytää jotain tyylikästä, yksilöllistä ja erilaista. Mikä ei ole lainkaan helppoa. Sitten kun vaativaan makuun löytyy sopiva teema ja sitä alkaa sovittamaan niin eikös käy ilmi, ettei sitä ole suomennettu. Eikä muuten ole mitään muitakaan teemoja. Paitsi se jota kaikki muutkin käyttää.

Farkkukaupassa vastaava ongelma on, että meille persjalkaisille pitkäselkäisille itäsuomalaisille on esimerkiksi tällä kylällä tasan yksi puoti, jossa myydään valmiiksi sopivia vetimiä. Niillä housuilla sitten erottuu joukosta terävästi kuin hopeanharmaa Toyota Corolla Prisman parkkipaikalta.