Arkisto kategorialle 'työ'

Uusi selitys Nokian alamäelle

Kaikilla lienee oma teoria siitä, miksi valtakunnan mahtavin korporaatio putosi kehityksen kelkasta ja taistelee nykyään halpissarjassa.

Tomi Ahosen Elop-tuhosi-kaiken lienee tunnetuin salaliittoteoria. Onhan silläkin omat meriittinsä, mutta Nokia tahallinen alasajo tuntuu hiukan liian paksulta.  Hiukan uskottavampi selitys hypylle tuntemattomaan – eli yllättävälle päätökselle valita Windowsin älypuhelinten käyttöjärjestelmäksi – liittyy Nokian omistuspohjaan. Isot amerikkaiset institutionaaliset sijoittajat olivat pari vuotta sitten Nokian suurimpia omistajia. Samat eläkerahastot omistivat kuitenkin vielä paljon enemmän Microsoftin osakkeita. Niiden näkökulmasta oli hyvin tärkeää, että Microsoft onnistuu mobiilibisneksessä. Hämmentävä kuvio, jossa Nokia ottaa riskit ja Microsoft kuittaa mahdolliset voitot, onkin ihan järkevä, jos salkussa on paljon Microsoftia ja vähän Nokiaa.

Huomattavasti yleisempää on toki etsiä vikaa yrityksen silloisesta johdosta ja toimintatavoista. Jotkut uskovat optio-ohjelman tuhonneen yhteishengen ja toiset syyttävät Ollilaa arvojohtamisesta luopumisesta. Hyvien vuosien hybris oli paisuttanut organisaatiota. Softaosaamisen puute ylimmässä johdossa oli ilmeistä jo silloin. Valintoja ei kyetty tekemään. Jne. jne. Symbianiin ja kosketusnäyttöihin ei tarvinne edes mennä.

Nokia teki paljon huonoja, välillä suorastaan käsittämättömiä, päätöksiä. Siitä lienevät kaikki yhtä mieltä. Mutta miksi?

Entäpä, jos selitys löytyykin ilmasta? Tarkemmin sanottuna sisäilmasta, jota päättäjät hengittivät. Tuoreen tutkimuksen mukaan maltillinenkin hiilidioksidipitoisuuden nousu nimittäin heikentää ihmisten päätöksentekokykyä selvästi.

Ehkäpä joku pihi kiinteistöpäällikkö pisti pääkonttorin ilmastointia pienemmälle – sehän säästää selvää rahaa – ja antoi tietämättään kohtalokkaan iskun organisaatiolle, joka rakasti kokouksia?

Exit

Viimeinen päivä Korporaatiossa. Hervotonta teknistä säätöä puhelimien ja läppärien kanssa. Exit check list complete. Kakkukahvit ja kauniita sanoja. Kaappi tyhjäksi ja kamat laukkuun. Sitten pyöröovista ulos hyytävään pakkaseen.

Tällä kertaa ilman avainta, jolla pääsisi takaisin.

Puhelu

Tänään oli mainio artikkeli Hesarissa. Korporaatiosta paketin saanut kelloseppä Antti Rönkkö oli päässyt henkilökuvaan. Pitää siteerata, kun en itse paremmin osaisi kirjoittaa.

Tiedättehän tunteen: odotat puhelua, jonka toivot tulevan. Samalla tiedät, ettei niin käy. Olo on toiveikas, mutta mieli jo valmis pettymykseen.

Antti Rönkkö odotti kotonaan elokuisena iltana puhelua Nokialta. Yhtiössä olivat jälleen käynnissä yt-neuvottelut, ja työkaverit olivat jo soittoja saaneet. Puhelu kotiin merkitsi, että sai jatkaa töitä kännykkäyhtiössä. Muuten edessä oli lähtöpaketti.

Odotellessaan Rönkkö teki rannekelloa. Kellosepän koulutuksen saanut mies oli jo viisi vuotta suunnitellut omaa, käsityönä tehtävää taidonnäytettä.

Pöydällä lepäsi nyt lähes valmis koekappale. Rönkkö oli pitkään miettinyt, että tätä hän haluaisi tehdä: kokeilla taitojaan äärirajoille saakka.

Ilta pimeni, eikä puhelin soinut.

Olin tässä samaisessa tapauksessa langan toisessa päässä. Monta puhelua soitin, mutta vielä useampia jäi soittamatta.

No, yt-prosessin tiet ovat tuntemattomat ja helppoa tapaa kertoa huonoja uutisia ei ole vielä keksitty. Tällä kertaa valittiin puhelu jota ei tullut. Seuraavana päivänä suoritettiin nimenhuuto. Aikaisemmin on kokeiltu myös tekstariherätystä.

Nimenhuuto

Eka työpäivä uudella toimistolla. Puretaan kamoja muuttolaatikoista ja viritellään verkkoyhteyksiä. Jutellaan uusista työmatkoista, puutuvista pukukopeista ja juuri päättyneistä kesälomista. Raksamiehet asentavat kalusteita neukkareihin. Uuden toimipaikan avaamisen kunniaksi Korporaatiokin on heltynyt ja hoitanut paikalle lavallisen pullaa.

Positiivinen kuhina muuttuu hermostuneeksi hiljaisuudeksi kun Yksikön päällikkö kokoaa porukat laatikoiden, hyllyjen ja paikkaansa etsivien huonekalujen keskelle pikakokoukseen.

”Niin kuin tiedätte YT-neuvottelut ovat päättyneet. Kerron nyt keillä on paikat uudessa organisaatiossa”. Yksi kerrallaan nimet putoilevat ilmaan. ”Alanen – ei paikkaa. Aarnio – ei paikkaa. Heikkinen, paikka. Hirsijärvi, ei paikkaa…” Parissa minuutissa homma on ohi. Lähtijöiden määrä on kaikille järkytys. Toiset alkavat selvitellä irtisanomispakettien suuruutta. Toiset miettivät onko niitä vielä tarjolla seuraavalla kierroksella.

Vapaalta

Palasin eilen töihin isäkuukauden jälkeen. Hiukan harhaanjohtavasti nimetty kuuden viikon vanhempainvapaa oli hämmentävä kokemus. Noin hyvässä mielessä. Tai mitä sitä kiertelemään. Parasta, ikinä, koskaan, missään jne.

Parantumattomana suorittajana otin vapaalle luonnollisesti muutaman tavoitteen. Tutustua molempiin poikiini. Harrastaa urheilua joka päivä. Toteuttaa joku hyödyllinen sovellus.

Ensimmäinen onnistui oikeastaan yrittämättä. Viettämällä kiireetöntä aikaa lasten kanssa pääsee helposti samalle aaltopituudelle. Oma hyvä vire antoi pitkää pinnaa. Turaaminen ei hermostuttanut. Kun aikaa oli yllin kyllin, lasten kanssa touhuaminen ei myöskään ollut este minkään muun tekemiselle. Samana päivänä voi käydä leikkipuistossa ja lenkillä ja ajaa autoradalla ja koodata ja tehdä yhdessä ruokaa ja … Jos jotain ei ehtisikään, niin ei se mitään. Huomenna sitten.
En ole varmaan ikinä urheillut näin paljon. Lähes joka päivä kävin hiihtämässä, lenkillä tai punttisalilla. Olo on ollut mitä mainioin. On helpompi hengailla kotona tekemättä mitään erityistä, kun alla on pitkä lenkki tai hikoilu painojen ääressä. Treenaamista jää ikävä. Samoin sitä ettei tarvitse herätä kellon mukaan.
Tekniikan saralla sain valmiiksi lämpömittarin. Ihan hauska projekti, jota saatan vielä jatkaa. Toinenkin vähän mittavampi hanke oli suunnitelmissa, mutta se jäi, kun hurahdin joukkorahoitettuun journalismiin. Luovuus tarvitsee sopivan määrän joutilaisuutta stressitöntä olotilaa, mikä ei nyt ole varmaan uutinen kenellekkään. Silti oli hauska huomata, miten erilaisia ideoita alkoi muutaman viikon vapaan jälkeen pulputa pintaan. Saa nähdä kantaako joku niistä eteenpäin.
Aikaisemmin olen naureskellut puheille oravanpyöristä ja downshiftaamisista. Nyt en enää ole niin varma.

Nimitys

Joskus elämä Korporaation alimmassa johdossa on varsin dynaamista.

Vietin juuri pari päivää eteläisen veljeskansan pääkaupungissa työpajan merkeissä. Reissun tarkoituksena oli asettaa Yksikön tavoitteet kuntoon. Pöydällä oli läjä projektiehdotuksia, joista sitten diskuteerattiin. Että mitähän näistä tehtäisiin, kuka tekis mitä kenen kanssa ja pitäskö jotain vanhoja hommia lopetella. Illalla nauttittiin panimotuotteita. Ihan normimeininkiä siis.

Ehdotukset olivat kuten yleensäkin korkealentoisia, kiireessä tehtyjä ja varsin abstrakteja. Eilen naureskelin makoisasti eräällekin hankkeelle, jonka tavoitteeksi oli ilmoitettu äärimmäisen kontekstuaalisen kuluttajakokemuksen luominen. Kaikkea ne keksii! Myönnettäköön, että englanniksi tuo kuulostaa vähän fiksummalta. Mutta liikaa ei kannata miettiä esimerkiksi sitä, voiko kokemuksen kontekstuaalisuuden äärimmäisyyttä jotenkin mitata.

Tänään sitten pilkka kävi omaan nilkkaan. Aamupalaverissa kävi ilmi, että kontekstuaaliset äärikokemukset – vai olivatko ne äärimmäisen kontekstuaalisia kokemuksia – ovat Hyvin Tärkeä Aihe, johon yksikkömme panostaa väkevästi. Eipä aikaakaan kun huomasin tulleeni nimitetyksi vetämään kyseistä projektia.

Huomenna varmaan jo nään tämän mahdollisuutena.

Luovuus

Vuosia sitten yritin selittää, minkä takia kaikista maailman asioista teen työkseni juuri softatuotekehitystä. Ja miksi se on mielestäni erittäin hieno ammatti. En tainnut vakuuttaa epäilevästä tuttavaani. Mielikuvissa introvertit nörtit puuhailevat kellarissa koneiden kanssa, paremman elämän puutteessa. Kukapa jaksaisi inspiroitua ohjelmistotuotteista. Koko homma haiskahtaa tylsältä rutiinilta.

Vastoin yleistä ennakkoluuloa tuotekehitys on luovaa työtä. Tarvitaan kekseliäisyyttä tuottaa hyviä ideoita, kykyä ratkaista monimutkaisia ongelmia ja näkemystä valita mitä kannattaa tehdä – ja mitä ei. Pitää olla empatiaa asettua käyttäjän asemaan ja silmää kauniille muotoilulle. Samaan tapaan kuin kirjailija luo tyhjästä maailman, johon lukijat voivat astua, tuotekehittäjä muokkaa ihmisten ajatelua ja käyttäytymistä tekemällä mahdottomasta mahdollista, hankalasta helppoa tai rutiinista leikkiä.

Parasta työssä on palaute. Mikään ei ole palkitsevampaa kuin tuoda maailmaan jotain uutta. Nähdä, miten ihmiset ottavat sen omakseen. Parhaimmillaan yleisö kannustaa ja parjaa parempiin suorituksiin kuin esiintyvää taiteilijaa tai huippu-urheilijaa. Viime viikolla sain taas pitkästä aikaa olla mukana tuomassa uutta tuotetta markkinoille – ja muistin taas miksi, kaikesta huolimatta, olen edelleen näissä hommissa.

Tarkoitus

Tee työtä, jollla on tarkoitus. Kehottaaa Puolustusvoimat houkutellessaan porukkaa isänmaan palvelukseen.

Yleinen mielipide taitaa olla, että työllä voi olla tarkoitus vain, jos se tapahtuu julkisella sektorilla. Yrityksen tavoitehan on vain tehdä rahaa. No, näin voi tietysti olla yrityksen omistajien näkökulmasta, mutta yhteiskunnan kannaltahan yrityksen tarkoitus on tuottaa tavaroita ja palveluita. Voitot ja tappiot ovat kohinaa ja yritys vain yksi tapa järjestää tarpeita vastaava tuotanto. Onko esimerkiksi lääkärin työ tarkoituksellisempaa terveyskeskuksessa kuin työterveyshuollossa? Tai kokevatko yksityisen päiväkodin lastentarhanopettajat työnsä vähemmän tarkoitukselliseksi kuin kaupungin palkolliset. En tiedä.

Idealistisesti ajattelen, että työn tarkoituksellisuus ei riipu siitä tienaako ilkeä kapitalisti työlläni — vai maksaako kunta tai valtio viulut — vaan siitä mitä saan aikaan.

Sitoutuminen

Taas neuvotellaan. Tällä kertaa en itse osallistu yhteistoimintamenettelyyn, mikä onkin ihan mukava kun edellisestä rundista on aikaa alle kolme kuukautta.

Tähän liittyen olen kuullut monien pätevien, työhönsä sitoutuneiden ihmisten avautuvan pettymyksen tunteista. ”Miksi sitoutuisin työhöni, kun Korporaatio ei ole sitoutunut minuun?” – kuuluu kysymys. Pettymyksen ymmärrän hyvin, mutta kysymysen jälkimmäinen puolisko on mieletön. Ei pörssiyritys ole ihminen, eikä sillä ole tunteita. Ei se voi sitoutua kehenkään. Yhtä hyvin voisi ihmetellä, miksei koira opi puhumaan. Tämän faktan kun oivaltaa, niin pystyy suhtautumaan tyynemmin sopeutustoimiin. Itselläni taisi olla kolmannet tai neljännet yt-neuvottelut takana ennen kuin tunnetasolla hyväksyin työsuhteen epäsymmetrisyyden.

Mutta miksi työhön sitten kannattaisi sitoutua?

Ehkäpä siksi, että se parantaa henkilökohtaista motivaatiota, viihtymistä ja menestymisen mahdollisuuksia. Jos haluaa ottaa kaiken ilon irti työstään, niin kannattaa olla sitounut. Vaikka työnantaja ei olisikaan.

Työhyvinvointivaltio

Yhteistoimintamenettelyjen lomassa Korporaatio osoittaa aina välillä hämmästyttävää kiinnostusta palkollistensa hyvinvointiin.

Jouduin pyytämättä ja itsellenikin yllätyksenä mukaan johda omaa hyvinvointiasi esimiehenä -koulutukseen. On ilmeisesti havaittu, että jatkuvat uudelleen organisoitumiset, irtisanomiset ja yleinen sekoilu käyvät erityisesti managerien hermoille. Johtaminen, tai ainakin menestyksekäs sellainen, kun tuppaa olemaan pitkäjänteistä puuhaa.

Hassusta nimestään huolimatta kyseessä on aivan mainio ohjelma. Paketti pitää sisällään ryhmäkeskusteluja, yksilövalmennusta ja teknisen hyvinvointianalyysin. Pienryhmässä pohditaan porukalla, miten huolehtia itsestään ja työhyvinvointiasiantiuntijat taustoittavat uusimmilla tutkimustuloksilla. Etukäteen arvelin, että tämä osuus olisi kiusallista ajanhukkaa, mutta ei sinne päinkään. Olin aivan vihjeetön ihan perusfysiologisista jaksamiseen vaikuttavista asioista. Esimerkiksi siitä, että päivän aikana kannattaa pitää taukoja. Oikeasti rentoutua. Nyt olen ottanut tavaksi linnoittautua joka iltapäivä kymmeneksi minuutiksi puhelinkoppiin (avokonttorin iloja) kuuntelemaan silmät kiinni musiikkia. Ja taas jaksaa vääntää byrokratian rattaita.

Yksilövalmennuksessa taas pääsee avautumaan ymmärtäväiselle työpsykologille. Kun alkukankeudesta pääsee eroon niin itsestään puhuminenhan on oikein mukavaa puuhaa. Usein jo asioiden laittaminen sanoiksi auttaa niiden hahmottamisessa. Ja on sieltä ihan hyviä vinkejäkin tullut. Pientä insinööriä lämmittää erityisesti sykevälivaihtelun mittaamiseen perustuva hyvinvointianalyysi. Lyödään elektrodit rintaan kolmeksi vuorokaudeksi ja pidetään päiväkirjaa. Palautteesta näkee mikä toiminta kuormittaa ja mikä palauttaa. Joskus tulee yllätyksiä. Lasten nukkumaan saattaminen voi olla stressaavampaa kuin kireinkään palaveri.

Ihan halpaa lystiä tällainen hemmottelu ei voi olla. Ihmettelinkin hiukan miten kriisiyrityksellä on moiseen varaa. Kouluttajat kertoivat, että osa rahoituksesta tulee työeläkeyhtiöiltä. Mikä onkin järkevää. Nehän sen laskun maksavat, kun loppuunpalaneet avainhenkilöt tippuvat työkyvyttömyyseläkkeelle parikymmentä vuotta ennen laskettua aikaa.