Arkisto kategorialle 'yhteiskunnalliset tuntemukset'

Sivu 2 / 3

Tarkoitus

Tee työtä, jollla on tarkoitus. Kehottaaa Puolustusvoimat houkutellessaan porukkaa isänmaan palvelukseen.

Yleinen mielipide taitaa olla, että työllä voi olla tarkoitus vain, jos se tapahtuu julkisella sektorilla. Yrityksen tavoitehan on vain tehdä rahaa. No, näin voi tietysti olla yrityksen omistajien näkökulmasta, mutta yhteiskunnan kannaltahan yrityksen tarkoitus on tuottaa tavaroita ja palveluita. Voitot ja tappiot ovat kohinaa ja yritys vain yksi tapa järjestää tarpeita vastaava tuotanto. Onko esimerkiksi lääkärin työ tarkoituksellisempaa terveyskeskuksessa kuin työterveyshuollossa? Tai kokevatko yksityisen päiväkodin lastentarhanopettajat työnsä vähemmän tarkoitukselliseksi kuin kaupungin palkolliset. En tiedä.

Idealistisesti ajattelen, että työn tarkoituksellisuus ei riipu siitä tienaako ilkeä kapitalisti työlläni — vai maksaako kunta tai valtio viulut — vaan siitä mitä saan aikaan.

Vastustamisen taide

Viikko sitten 49 helsinkiläistä kaupunginvaltuutettua allekirjoitti aloitteen Santahaminan ottamisesta asumiskäyttöön. Tai tarkalleen ottaen he vaativat, että kaupunki ehdottaisi moista valtiolle. Muste ei ehtinyt esityksestä kuivua, kun vastustajat olivat jo barrikadeilla.

Puolustuksen ensimmäinen linja on maanpuoluksellinen. Santista nyt vaan tarvitaan stadin puolustamiseen ja varusmiesten kouluttamiseen. Ottamatta kantaa itse perusteluihin, tämä vääntö on hieman turhaa, koska puolustusvoimat osannee tehdä arvioinnin kaupunginvaltuutettuja paremmin. Halutessaan, ja valtiovallan salliessa, puolustusvoimat voi pitää saarella varuskuntaa maailman tappiin.

Mielenkiintoisempaa on katsoa kahta muuta perustelua alueen säilyttämiseksi, eli luontoarvojen ja kulttuuriympäristön suojelemista, koska niitä käytetään hyvin usein erilaisten rakennushankkeiden torppaamiseen. Ympäristö tulee taatusti muuttumaan asukkaiden lisääntyessä, mutta on myös selvää, että suuri, ellei suurin, osa saaresta tullaan jättämään virkistyskäyttöön tai suojelemaan. Aktivistit ovatkin tehneet hyvää työtä muun muassa perhoskartoitusten muodossa. Biotoopit ja lajistot on selvitetty hämmästyttävässä laajuudessa. Armejan siirtyminen muualle luonnollisesti tuhoaisi kaiken.

Museovirastolla taas on veto-oikeus kaikkeen toimintaan, jossa  kajotaan olemassa olevaan rakennuskantaan. Mikä tahansa kohde voi olla suojelun arvoinen, vaikkapa se kuuluisa betonikaide Kaivokadulla. Niinpä ei tule ylätyksenä, että Santiksesta on löytynyt yli 50 muinaismuistoksi luokiteltavaa kohdetta ja koko alue on määritelty rakennushistoriallisesti arvokkaaksi kokonaisuudeksi. Jos löydetään tarpeeksi suojeltavaa, niin uuden rakentaminen käy mahdottomaksi.

Kuvista ja kuvauksista päätellen saari on äärimmäisen mukava paikka asua ja retkeillä. Nyt tämä on mahdollista harvoille ja valituille, jotka luonnollisesti pitävät kiinni etuoikeuksistaan. Armeija pitää rahvaan poissa.

Ai niin, toissa päivänä löytyi uusi kääpä. Uhanalainen, kuinkas muuten.

Työhyvinvointivaltio

Yhteistoimintamenettelyjen lomassa Korporaatio osoittaa aina välillä hämmästyttävää kiinnostusta palkollistensa hyvinvointiin.

Jouduin pyytämättä ja itsellenikin yllätyksenä mukaan johda omaa hyvinvointiasi esimiehenä -koulutukseen. On ilmeisesti havaittu, että jatkuvat uudelleen organisoitumiset, irtisanomiset ja yleinen sekoilu käyvät erityisesti managerien hermoille. Johtaminen, tai ainakin menestyksekäs sellainen, kun tuppaa olemaan pitkäjänteistä puuhaa.

Hassusta nimestään huolimatta kyseessä on aivan mainio ohjelma. Paketti pitää sisällään ryhmäkeskusteluja, yksilövalmennusta ja teknisen hyvinvointianalyysin. Pienryhmässä pohditaan porukalla, miten huolehtia itsestään ja työhyvinvointiasiantiuntijat taustoittavat uusimmilla tutkimustuloksilla. Etukäteen arvelin, että tämä osuus olisi kiusallista ajanhukkaa, mutta ei sinne päinkään. Olin aivan vihjeetön ihan perusfysiologisista jaksamiseen vaikuttavista asioista. Esimerkiksi siitä, että päivän aikana kannattaa pitää taukoja. Oikeasti rentoutua. Nyt olen ottanut tavaksi linnoittautua joka iltapäivä kymmeneksi minuutiksi puhelinkoppiin (avokonttorin iloja) kuuntelemaan silmät kiinni musiikkia. Ja taas jaksaa vääntää byrokratian rattaita.

Yksilövalmennuksessa taas pääsee avautumaan ymmärtäväiselle työpsykologille. Kun alkukankeudesta pääsee eroon niin itsestään puhuminenhan on oikein mukavaa puuhaa. Usein jo asioiden laittaminen sanoiksi auttaa niiden hahmottamisessa. Ja on sieltä ihan hyviä vinkejäkin tullut. Pientä insinööriä lämmittää erityisesti sykevälivaihtelun mittaamiseen perustuva hyvinvointianalyysi. Lyödään elektrodit rintaan kolmeksi vuorokaudeksi ja pidetään päiväkirjaa. Palautteesta näkee mikä toiminta kuormittaa ja mikä palauttaa. Joskus tulee yllätyksiä. Lasten nukkumaan saattaminen voi olla stressaavampaa kuin kireinkään palaveri.

Ihan halpaa lystiä tällainen hemmottelu ei voi olla. Ihmettelinkin hiukan miten kriisiyrityksellä on moiseen varaa. Kouluttajat kertoivat, että osa rahoituksesta tulee työeläkeyhtiöiltä. Mikä onkin järkevää. Nehän sen laskun maksavat, kun loppuunpalaneet avainhenkilöt tippuvat työkyvyttömyyseläkkeelle parikymmentä vuotta ennen laskettua aikaa.

Vihreää tunnelin päässä

Osmo on nähnyt valon: ”Lehdistö voisi rauhoittua Halla-ahosta”.

On kenties ensimmäinen kerta kun kansanedustaja arvostelee mediaa vastustajansa mustamaalaamisesta. Eikä Soininvaara puolusta ketä tahansa kilpailijaa vaan itse pääperkele J. Halla-ahoa. Nostan hattua. En tiedä pystyisinkö itse moiseen u-käännökseen vaikka tietäisin sen olevan oikea tapa toimia. Persujen integroiminen normaaliin poliittiseen toimintaan nimittäin on paljon parempi vaihtoehto kuin demonisointi ja eristäminen. Aivan samasta syystä kuin on kaikkien etu, että maahanmuuttajien integroimiseen käytetään euro jos toinenkin. Vaikka siitä tietyissä piireissä kitistäänkin.

Kirjoitus on kuitenkin ennen kaikkea hyvää politiikkaa. Aikaisemmalla asenteella ei oikein päästy eteenpäin. Sen sijaan tuli jytky. Ainakin blogin kommenteista päätellen nyt ollaan menossa parempaan suuntaan. Mikä on ihan hyvä, kun on ne kunnallisvaalitkin tulossa.

Parempi kaupunki ilman pyöräteitä

Pyöräteistä pitäisi päästä eroon.

Ajelen lähes päivittäin Helsigin keskustan läpi ja suoraan sanottuna matkanteko olisi sekä nopeampaa että turvallisempaa, jos siellä olevat pyörätiet ihan vaan poistettaisiin.  Varsinkin, jos mukulakivipäällysteistä luovuttaisiin samalla, mutta ei niistä sen enempää tässä.

Lähiössä pyörätie on ihan mainio keksintö. Se tarjoaa usein suoremman ja nopeamman yhteyden kuin kadut, ja turvallisuus paranee kun pyörät eivät ole autojen kanssa samoilla raiteilla. Lapset pääsee kätevästi kouluun ja muualle.

Kaupungin keskustassa sen sijaan pyörätiet ovat yleensä aina vilkkaan kadun ja jalkakäytävän väliin ahdettuja kapeita rännejä. Ne vetävät puoleensa jakeluautoja, rakennustelineitä, roskalavoja, takseja, jalankulkijoita, puita, työmaakoppeja ja maansiirtokoneita kuin hunaja kärpäsiä. Jos et usko niin käypä joskus pyöräilemässä Bulevardi päästä päähän. Kaupungissa tyhjä jalkakäytävätila täyttyy. Se ei pysy tyhjänä vaikka siihen kuinka maalattaisiin pyörän kuvia.

Ajorata sen sijaan nauttii huomattavasti suurempaa kunnioitusta. Jalankulkijat eivät poukkoile autojen sekaan miten sattuu. Tien tukkiminen vaatii ainakin jonkinlaisen syyn. Parasta ajoradalla pyörilyssä on kuitenkin systeemi. Liikennesäännöt ovat kaikkien tiedossa ja niitä noin pääsääntöisesti noudatetaan. Esimerkiksi yksisuuntaista katua ei  yleensä ajeta vastavirtaan. Pyörätiellä mahdollinen pakollinen ajosuunta taas on, hmm, suuntaa-antava. Kukaan, eivät autoilijat sen paremmin kuin pyöräilijät, tiedä kenen pitää väistää pyörätien ja kadun risteyksessä. Ajoradalla väistämissäännöt taas ovat sen verran yksinkertaiset, ettei niitä tarvitse edes miettiä.

Vähemmän pyöräteitä, enemmän pyöräkaistoja, sujuvampaa liikennettä. Kiitos.

Poliittista talenttia

Eräänä iltana oluttuvassa kaverini totesi, että nykyinen hallitus on huonoin, jonka hän on ikinä nähnyt. Taisimme katsella sivusilmällä televisosta Jutan koottuja selityksiä Kreikan hätälainoista ja vakuuksista. En osannut olla erimieltä.

Ehkä kyseessä on vain keski-ikäistyminen ja sitä myötä kasvava ihmiskriittisyys, mutta jonkinlaista taitovajetta valtioneuvostossa vaikuttaisi olevan. Poliittisen johtajan luulisi pystyvän, noin ihan määritelmän mukaan, ajamaan maan, kaupungin, puolueen, kavereiden tai ainakin nyt omia etujaan. Sitä varten hänet on valittu toimeensa. On vaikea nähdä kenen intressejä tämä vakuussirkus on oikein edistänyt. Ensin on yritetty salaa vääntää erillissopimusta kreikkalaisten kanssa. Ehkäpä muut euromaat eivät huomaisi, jos asian oikein taitavasti junailisi? Hämmästyttävästi ehdotus kuitenkin tuotiin itse etukäteen julkisuuteen sisäpoliittisten pisteiden toivossa. No, se siitä diilistä. Ei tullut vakuuksia. Menettiin asemia Euroopassa ja vaikeiden päätösten tekeminen kotimaan asioissa käy yhä mahdottomammaksi, kun päättäjien uskottavuus lähenee nollaa.

Vanhas Mattikin alkaa tuntumaan pätevältä näihin verrattuna. Tiesi ainakin, että oli toimenpide mikä tahansa niin Kepu ja KMS on saamapuolella.

 

Helsingistä Loyangalaniin

Brittiläinen Monocle-aikakauslehti valitsi viime viikolla Helsingin maailman parhaaksi paikaksi asua. En käy väittämään vastaan. Pientä miinusta tulee sijainnista 60-leveyspiirin pohjoispuolella ja siihen liittyvistä ilmastollisista haasteita sekä asukkaiden ylettömästä itsekriittisyydestä. Mutta noin muuten kyseessä on varsinainen helmi kaupungiksi.

Mutta mikähän mahtaisi olla maailman huonoin paikka asua?

Oma suosikkini olisi Pohjois-Keniassa Turkana-järven itärannalla sijaitseva El Molon kylä. Kylässä asustelee noin sata viimeistä saman nimisen heimon jäsentä alkeellisissa oloissa. Ei sähköä, puhdasta vettä, puhelinta, ajoneuvoja tai yhtään mitään muutakaan mitä voisi olettaa modernista ihmisyhdyskunnasta löytyvän. Toisin kuin muut seutukunnan asukkaat, joiden pääasiallinen elinkeino on karjan kasvattaminen ja varastaminen, Molot hankkivat elantonsa kalastamalla. He eivät käytännössä syö muuta kuin niilin ahventa ja riisitauti on lapsilla yleinen. Hyvinvointia ei myöskään lisää populaation pienuus ja sisäsiittoisuus. Nälän ja tautien lisäksi porukkaa harventaa järven runsas krokotiilikanta, joita vastaan kevyet kaislakanootit eivät paljon suojaa tarjoa. On tietysti jonkinlainen ihme, että mustanpuhuvan kiviaavikon paahtessa ylipäätään elää ihmisiä. Seudulla sataa noin kerran kymmenessä vuodessa ja päivälämpötilat huitelevat neljänkymmenen paremalla puolella. Mutta siellä se parinkymmenen majan yhteisö sinnittelee vuodesta toiseen. Silloin tällöin pöräyttää muutama länkkäri maasturilla pällistelemään elämänmenoa kylässä ja hyvässä lykyssä lahjoittaa pari t-paitaa. Lähistöllä on lähde, jonka vettä kuljetetaan satojen kilometrien päähän. Sen väitetään auttavan lapsettomuuteen. Pahan hajuisen lammikon ympärillä pörrää sakea parvi kärpäsiä.

Sen äärelle on hyvä pysähtyä.

Hallitusta odotellessa

Hallitusneuvotteluiksi kutsuttu polittinen show-paini on ollut tavallistakin masentavampaa seurattavaa. Aina ei oikein tiedä millä vuosituhannella ollaan menossa. Lähtökohtahan on, että politbyroo puolueiden johtajat kokoontuvat päättämään valtakunnan viisi neljävuotissuunnitelmasta. Kaikki vaalikauden tärkeimmät päätökset tehdään parissa viikossa – ja niillä sitten mennään seuraavat neljä vuotta. Satoi tai paistoi. Ilmeisesti puolueet luottavat toisiinsa niin vähän, että kaikesta pitää sopia kirjallisesti etukäteen ennen kuin aletaan hommiin. Jos emme tämän kyvykkäämpiä päättäjiä saa valittua, niin sitten tarvittais erilainen vaalitapa. Sellainen jossa joku puolue selkeästi voittaa.

Luottamuksen lisäksi hukassa on visiot. Usein kansalaisjärjestöt profiloituvat vastustamiensa asioden kautta, mikä onkin ihan luontevaa. Epäkohtia ratkotaan nostamalla niitä esiin. Mutta puolueilta odottaisi kyllä kokonaisvaltaista näkemystä siitä, minkälaista yhteiskuntaa ollaan rakentamassa. Nyt tärkeintä tuntuu olevan se, mitä ei tehdä. Ei rakenneta ydinvoimaa. Ei koroteta veroja. Ei lainata rahaa Kreikalle. Ei ainakaan mennä hallitukseen noitten kanssa. Ei leikata etuja. Ei ylipäätään muuteta yhtään mitään. Ei, ei, ei.

Ja joku vielä väitti, että politiikka on mahdollisuuksien taidetta.

Tervetuloa Perus-Suomeen

Hitsinpimpula. Nyt kyllä muutetaan maasta. Tai jos ollaan ulkomailla niin ei ainaskaan tulla takas. Nih.

Näinhän monet tuntuvat ajattelevan. Mikä on varsin ironista, koska juuri tämä ylimielinen asenne on yksi syy siihen, että tähän tilanteeseen on tultu. Nyt ei oikeasti enää tarvittaisi yhtään itkupotkuraivaria facebookissa tai näitä päivystäviä yhteiskuntaopin dosentteja kertomaan, että persujen äänestäjät ovat satumaasta haaveilevia rasisteja. Tämä taktiikka ei toiminut ennen vaaleja eikä se toimi niiden jälkeenkään. Ilmainen vinkki: Kannattaa lopettaa kaivaminen, jos huomaa olevansa kuopassa. Ainakaan, jos ei erityisen hyvin viihdy siinä montussa.

Persuja äänestettiin, koska harmitti. Haluttiin erilaista politiikkaa. Ei sen kummempaa. Nyt olis sen sijaan hyvä paikka kuunnella niin, että vastapuolikin huomaa tulleensa kuulluksi. Sillä mielellä, että mistä se kenkä oikein puristi ja mitä sille voisi mahdollisesti tehdä. Vaikka kuinka olisikin helpompaa kauhistella niitä punaniskanatsijuntteja.

 

Vaalit ja välitön palaute

Matalasta äänestysprosentista on ollut tapana olla huolissaan vaalien alla. Tällä kertaa tosin tuntuu enemmän huolestuttavan mahdollinen väärin äänestäminen kuin äänestämättä jättäminen. Yleensä nukkuvat vetoavat siihen, ettei äänestämällä voi vaikuttaa. Mikä pitääkin paikkansa, jos ajattelee vaikuttamisella yhteiskunnallisia muutoksia. Lakien säätäminen on hidasta puuhaa ja parhaimmillaankin ne oman ehdokkaan ja puolueen tavoitteet toteutuvat vuosien päästä. Näin pitkä vasteaika on ihmiselle liian pitkä varsinaisen vaikuttamisen tunteen muodostumiseksi.

Sen sijaan äänestämällä voi välittömästi vaikuttaa vaalien tulokseen. Siihen kuka voittaa ja kuka häviää. Vaalien tulos taas on selvillä yleensä jo äänestyspäivän iltana. Koko hommaa voi ajatella eräänlaisena urheilutapahtumana.

Kipaise äänestyspaikalle viisi minuttia ennen sulkemista. Valitse ehdokas vasta kopissa. Juokse kotiin (tai lähipubiin). Avaa televisio. Ennakkoäänet tulee samantien ruutuun ja omakin lappusi lasketaan parin tunnin kuluessa. Palaute on lähes välitön, kun koko lysti ei kestä lätkämatsia kauempaa. Suosittelen.