Arkisto kategorialle 'yleistä löpinää'

Uusi vuosi, uudet kuviot

Uusi vuosi ja parempi elämä. Tänään pyörällä 10.2 kilometriä aikaan 54 minuuttia.

Viime vuoden loppupuolella tein, normaalien kuntoilulupausten lisäksi, kaksi muutakin päätöstä. Pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen irtisanoin työsuhteeni Korporaatioon. Vähän aikaisemmin luovuin eläinperäisestä ravinnosta.

Olen aina halunnut olla työtön ituhippi.

Amerikkalaisuuden selitys

Vanha juttu, mutta nyt sitten selvisi, miksi stereotyyppinen amerikkalainen on tyhmä ja lihava.

Glukoosi-fruktoosi siirappi, jota uudella mantereella lisätään lähes kaikkiin elintarvikkeisiin, nimittäin aiheuttaa sekä ylipainoa että älykkyyden laskua. Hämmästyttävän tehokasta tavaraa.

Elävät kuolleet

Olen alkanut nähdä zombeja.

Aamukahvin kanssa lueskelin Hesaria. Mietin joka aamu, että mitenkähän pitkään tätäkin jatkuu. Siis kotiin kannettua painettua sanomalehteä. Ehkä viis vuotta? Jos sitäkään. Lehti alkaa näyttää vähän eteeriseltä, ääriviivat hämärtyvät ja yhtenä aamuna sitä ei sitten enää olekaan. Uutiset sun muut nautitaan jollain muulla tavalla. Keinutuolissa muistelen lastenlapsille, että silloin kun ukki oli nuori niin oli vielä painettuja sanomalehtiä. Pitävät huru-ukkona.

Matkalla tänne kahvilaan kuljin valokuvausliikkeen ohi. Ikkunassa oli haalistuneet teipit. Kehitys ja kuvat kahdessa tunnissa. En usko, että se liike on pysytyssä enää kovin montaa kuukautta. Oikestaan sen olisi pitänyt kuolla (tai muuttua) jo vuosia sitten. Olin joskus itsekin töissä samanlaisessa puodissa. Siitä on kauan. Valokuvausliikkeen naapurissa on kirjadivari. Sillä on vielä aikaa jäljellä, mutta merkit on selvät. Painetut kirjat ovat ennen pitkää historiaa. Ja niiden mukana kirjakaupat ja divarit. Vastapäätä on Posti. Hiukan nukkavieru ja unohdettu.

Päivän paras

Viidennessä kerroksessa on tapana joka ilta ruokapöydässä kysyä kaikilta: Mikä oli tänään hauskinta ja mikä tyhmintä? Kuulumiset tulee vaihdettua ja itse kukin saa hiukan reflektoida, että miten se elämä oikein sujuu.

Tänään tuli makoiltua sängyssä flunssaa potemassa kuitenkin puoliteholla etätöitä tehden. Häpeillen tunnustin perheelle, että kaikkein hauskinta oli työstää valmiiksi yksi hyvä sähköposti. Sain myötätuntoa. Se oli kyllä erittäin hyvin muotoiltu viesti tärkeästä aiheesta Korporaation johtoryhmän jäsenelle. Johon sain vielä välittömän vastauksen. Mutta silti. Tee työtä, jolla on tarkoitus jne.

Esikoisen päivän kohokohta sen sijaan oli kun päiväkodissa ei – toisin kuin eilen – ollut lounalla perunamuussia. Kysyttäessä sälli ei muistanut, että mitä siellä oikein syötiin. Mutta jotain muuta kuitenkin.

En tiedä kumpi meistä on pahemmin laitostunut.

Hetki rauhaa ja hiljaisuutta

Muistan hymyilleeni leveästi sisäänpäin, kun ensimmäistä kertaa kuulin tulevan appiukkoni isänpäivälahjatoiveen. Hän halusi hetken rauhaa ja hiljaisuutta. Toive oli sama joka vuosi. Näin jälkeenpäin katsottunahan kyseessä on ihan kohtuullinen pyyntö kolmen teini-ikäisen tytön isältä.

Tämä tapahtui joitakin vuosikymmeniä sitten. Tänään kahden pienen ja vilkkaan pojan isänä todellakin haluaisin välillä sekä rauhaa että hiljaisuutta. Hetkiä, jolloin kukaan ei huuda, hypi päällä, tarvitse huomiota tai ruokaa tai erotuomaria tai apua takapuolen pyyhkimisessä. Hetkiä, jolloin voin kuulla omat ajatukseni. Niin kuin juuri nyt. Päivääkään en vaihtaisi pois jne. Mutta silti.

Nykyään appiukolla taas on varmaan yllin kyllin rauhaa ja hiljaisuutta, johon lapsenlapset tuovat tervetullutta vaihtelua. Pitääkin tästä lähteä onnittelemaan.

Luovuus

Vuosia sitten yritin selittää, minkä takia kaikista maailman asioista teen työkseni juuri softatuotekehitystä. Ja miksi se on mielestäni erittäin hieno ammatti. En tainnut vakuuttaa epäilevästä tuttavaani. Mielikuvissa introvertit nörtit puuhailevat kellarissa koneiden kanssa, paremman elämän puutteessa. Kukapa jaksaisi inspiroitua ohjelmistotuotteista. Koko homma haiskahtaa tylsältä rutiinilta.

Vastoin yleistä ennakkoluuloa tuotekehitys on luovaa työtä. Tarvitaan kekseliäisyyttä tuottaa hyviä ideoita, kykyä ratkaista monimutkaisia ongelmia ja näkemystä valita mitä kannattaa tehdä – ja mitä ei. Pitää olla empatiaa asettua käyttäjän asemaan ja silmää kauniille muotoilulle. Samaan tapaan kuin kirjailija luo tyhjästä maailman, johon lukijat voivat astua, tuotekehittäjä muokkaa ihmisten ajatelua ja käyttäytymistä tekemällä mahdottomasta mahdollista, hankalasta helppoa tai rutiinista leikkiä.

Parasta työssä on palaute. Mikään ei ole palkitsevampaa kuin tuoda maailmaan jotain uutta. Nähdä, miten ihmiset ottavat sen omakseen. Parhaimmillaan yleisö kannustaa ja parjaa parempiin suorituksiin kuin esiintyvää taiteilijaa tai huippu-urheilijaa. Viime viikolla sain taas pitkästä aikaa olla mukana tuomassa uutta tuotetta markkinoille – ja muistin taas miksi, kaikesta huolimatta, olen edelleen näissä hommissa.

Oppimisen iloa

Kuopus oppi tänään kävelemään. Katselin puistossa kun poika taapersi leveästi hymyillen huojuvin askelin nurmikolla edestakaisin. Ja mikäpä on hymyillessä. Ei sitä joka päivä opi kävelemään.

Uuden oppiminen on tietysti palkitsevaa vanhemmallakin iällä, mutta harvemmin sitä tulee tilaisuuksia oppia jotain noin perustavaa laatua olevia taitoja. Pitää miettiä, että onkohan tämän tai tuon homman opettelusta jotain hyötyä. Eikä siinä mitään. Lapsen osa on oppia. Aikuisten pitää myös tehdä.

Lyhyesti tavaroiden luokittelusta

Kotitaloudesta löytyvät kestokulutushyödykkeet voidaan karkeasti ottaen jakaa kolmeen kategoriaan.

Jos artefaktin käyttötarkoitus ja käyttötapa ovat ilmeisiä, kyseessä on arkiesine. Mikäli käyttötarkoitus on arvattavissa, mutta tuotetta leimaa epäkaytännöllisyys tai epämukavuus, sijoitetaan se kategoriaan design. Ne esineet, joiden olemassa ololle ei löydy huolellisenkaan tarkastelun jälkeen mitään järkevää selitystä, ovat taidetta.

Alku

Eka postaus. Koska maailma tarvitsee vielä yhden blogin.