Nimenhuuto

Eka työpäivä uudella toimistolla. Puretaan kamoja muuttolaatikoista ja viritellään verkkoyhteyksiä. Jutellaan uusista työmatkoista, puutuvista pukukopeista ja juuri päättyneistä kesälomista. Raksamiehet asentavat kalusteita neukkareihin. Uuden toimipaikan avaamisen kunniaksi Korporaatiokin on heltynyt ja hoitanut paikalle lavallisen pullaa.

Positiivinen kuhina muuttuu hermostuneeksi hiljaisuudeksi kun Yksikön päällikkö kokoaa porukat laatikoiden, hyllyjen ja paikkaansa etsivien huonekalujen keskelle pikakokoukseen.

”Niin kuin tiedätte YT-neuvottelut ovat päättyneet. Kerron nyt keillä on paikat uudessa organisaatiossa”. Yksi kerrallaan nimet putoilevat ilmaan. ”Alanen – ei paikkaa. Aarnio – ei paikkaa. Heikkinen, paikka. Hirsijärvi, ei paikkaa…” Parissa minuutissa homma on ohi. Lähtijöiden määrä on kaikille järkytys. Toiset alkavat selvitellä irtisanomispakettien suuruutta. Toiset miettivät onko niitä vielä tarjolla seuraavalla kierroksella.

Amerikkalaisuuden selitys

Vanha juttu, mutta nyt sitten selvisi, miksi stereotyyppinen amerikkalainen on tyhmä ja lihava.

Glukoosi-fruktoosi siirappi, jota uudella mantereella lisätään lähes kaikkiin elintarvikkeisiin, nimittäin aiheuttaa sekä ylipainoa että älykkyyden laskua. Hämmästyttävän tehokasta tavaraa.

Falafelia ja vastarintaa

Innostuin tänään tukemaan Syyrian vastarintaliikettä Maailma Kylässä festareilla. Tarkemmin sanottuna ostin pari falafelia ystävälliseltä perheeltä, joka niitä kauppasi pienestä kojusta. Tuotolla ostetaan sitten kotipuolessa rynnäkkökivääreitä ruokaa ja lääkkeitä tovereille.

Vietin Syyriassa viikon joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. Silloin kun koko seutukunta oli vielä varsin rauhallinen. Tulimme maahan Turkista bussilla. Rajalla mukaan lyöttäytyi ”turismiministeriön” virkailija joka oli kovasti kiinnostunut suunnitelmistamme. Päällystakki kertoi myös auliisti Assadin hallinnon suopeudesta ja maan edistyksellisestä tilanteesta. Samassa kyydissä ollut jordanialainen mattokauppias jaksoi kuunnella puolet matkasta Aleppoon kunnes liittyi keskusteluun ja totesi ykskantaan ”All Arab people want to go to America”.

Tämä olikin vierailun kantava teema. Syyrialaiset olivat ainakin kehitysmaadiktatuuri-mittapuulla kielitaitoista ja valveutuneen oloista porukkaa. Ja kaikki halusivat pois. Onko Suomeen helppo saada viisumia? Paljonko pitää olla rahaa, että saa viisumin? Olisko Eurooppa vai USA parempi? Toisilla oli huonot businekset, toiset eivät saaneet töitä. Kellään ei ollut uskoa tulevaisuuteen. Jotenkin vasta Syyriassa ymmärsin minkälainen etuoikeus hyvä passi on. Siis sellainen, jolla pääsee ilman viisumia länsimaihin. Ja miten kurja kohtalo on olla vankina omassa maassaan. Reppumatkailijan kannalta Syyrian tapainen poliisivaltio oli toisaalta ihan mukava kokemus. Ei tarvinnut murehtia turvallisuudesta ja nähtävyyksistäkin sai nauttia yleensä yksin.

Mutta siitä falafelista vielä. Syyrialainen falafel on nimittäin maailman parasta. Pohjaksi otetaan pyöreä ja ohut ison lautasen kokoinen leipälätty. Falafelit murretaan palasiksi leivän päälle ja sekaan laitetaan salaattia. Täyte viimeistellään kevyellä jugurtti-kastikkeella. Leipä pyöräytetään käteväksi pötköksi ja mutustellaan kaupungilla kävellen. Lopputulos on samalla kevyt ja ruokaisa, mehevä ja rapea.

Kiitokset vastarintaliikkeen Suomen-osaston sain pitkästä aikaa nauttia tästä herkusta. Onnea vallankumoukseen!

Vapaalta

Palasin eilen töihin isäkuukauden jälkeen. Hiukan harhaanjohtavasti nimetty kuuden viikon vanhempainvapaa oli hämmentävä kokemus. Noin hyvässä mielessä. Tai mitä sitä kiertelemään. Parasta, ikinä, koskaan, missään jne.

Parantumattomana suorittajana otin vapaalle luonnollisesti muutaman tavoitteen. Tutustua molempiin poikiini. Harrastaa urheilua joka päivä. Toteuttaa joku hyödyllinen sovellus.

Ensimmäinen onnistui oikeastaan yrittämättä. Viettämällä kiireetöntä aikaa lasten kanssa pääsee helposti samalle aaltopituudelle. Oma hyvä vire antoi pitkää pinnaa. Turaaminen ei hermostuttanut. Kun aikaa oli yllin kyllin, lasten kanssa touhuaminen ei myöskään ollut este minkään muun tekemiselle. Samana päivänä voi käydä leikkipuistossa ja lenkillä ja ajaa autoradalla ja koodata ja tehdä yhdessä ruokaa ja … Jos jotain ei ehtisikään, niin ei se mitään. Huomenna sitten.
En ole varmaan ikinä urheillut näin paljon. Lähes joka päivä kävin hiihtämässä, lenkillä tai punttisalilla. Olo on ollut mitä mainioin. On helpompi hengailla kotona tekemättä mitään erityistä, kun alla on pitkä lenkki tai hikoilu painojen ääressä. Treenaamista jää ikävä. Samoin sitä ettei tarvitse herätä kellon mukaan.
Tekniikan saralla sain valmiiksi lämpömittarin. Ihan hauska projekti, jota saatan vielä jatkaa. Toinenkin vähän mittavampi hanke oli suunnitelmissa, mutta se jäi, kun hurahdin joukkorahoitettuun journalismiin. Luovuus tarvitsee sopivan määrän joutilaisuutta stressitöntä olotilaa, mikä ei nyt ole varmaan uutinen kenellekkään. Silti oli hauska huomata, miten erilaisia ideoita alkoi muutaman viikon vapaan jälkeen pulputa pintaan. Saa nähdä kantaako joku niistä eteenpäin.
Aikaisemmin olen naureskellut puheille oravanpyöristä ja downshiftaamisista. Nyt en enää ole niin varma.

Ratkaisu euro-ongelmiin

Suuren yleisön keskuudessa laajaa epäsuosiota nauttivat Kreikan, Portugalin, Espanjan, Italian jne. taloudelliset tukitoimet pitäisi paketoida hiukan toisella tavalla. Kaikkien tiedossahan on, että Etelä-Euroopassa on tasan yksi kannattava teollisuudenala. Turismi. Entäs jos tuettaisiin sitä – sekä taloudellisesti että moraalisesti konkurssikypsien valtioiden sijasta?

Laitetaankin ne seuraavat pari miljardia jakoon tekemällä kriisimaihin suuntautuvista lomamatkoista verovähennyskelpoisia.

Jokainen kansalainen saisi mahdollisuuden käydä ihan itse auttamassa välimerellisiä veljiämme. Ohitetaan korruptoitunut byrokratia. Lopetaan kitinä. Nautitaan antamisen ilosta.

Kävis ainakin mulle.

Elävät kuolleet

Olen alkanut nähdä zombeja.

Aamukahvin kanssa lueskelin Hesaria. Mietin joka aamu, että mitenkähän pitkään tätäkin jatkuu. Siis kotiin kannettua painettua sanomalehteä. Ehkä viis vuotta? Jos sitäkään. Lehti alkaa näyttää vähän eteeriseltä, ääriviivat hämärtyvät ja yhtenä aamuna sitä ei sitten enää olekaan. Uutiset sun muut nautitaan jollain muulla tavalla. Keinutuolissa muistelen lastenlapsille, että silloin kun ukki oli nuori niin oli vielä painettuja sanomalehtiä. Pitävät huru-ukkona.

Matkalla tänne kahvilaan kuljin valokuvausliikkeen ohi. Ikkunassa oli haalistuneet teipit. Kehitys ja kuvat kahdessa tunnissa. En usko, että se liike on pysytyssä enää kovin montaa kuukautta. Oikestaan sen olisi pitänyt kuolla (tai muuttua) jo vuosia sitten. Olin joskus itsekin töissä samanlaisessa puodissa. Siitä on kauan. Valokuvausliikkeen naapurissa on kirjadivari. Sillä on vielä aikaa jäljellä, mutta merkit on selvät. Painetut kirjat ovat ennen pitkää historiaa. Ja niiden mukana kirjakaupat ja divarit. Vastapäätä on Posti. Hiukan nukkavieru ja unohdettu.

Tutkivaa journalismia tilauksesta

Vanhempainvapaalla on taas ollut aikaa miettiä uusia lähtöjä. Minkähänlaisia uusia tuotteita ja palveluita maailma tarvitsisi? Eli samaa hommaa mitä teen päivätyökseni. Ideat on tietysti vähän erilaisia, kun ei tartte ajatella asioita Korporaation näkökulmasta.

Olen uutisten ja ajankohtaisjuttujen suurkuluttaja. Nykyään huolestunut sellainen. Vielä tällä hetkellä Suomessa on firmoja, joilla on varaa tutkivaan journalismiin ja hyviin uutisiin. En tiedä kuinka kauan tämä onnellinen tilanne jatkuu. Kilpailu verkossa on kovaa, mainosrahaa vähemmän jaossa ja tilaajat eivät halua maksaa. Yle on tietysti tästä rahapulasta poikkeus (140 euroa / kansalainen), mutta vallan vahtikoirana aikamoinen puudeli. Mistä siis resurssit tulevaisuuden tutkiville jutuille?

Yksi vaihtoehto on crowdfunding. Amerikkalainen Spot.us palvelu on alan pioneeri. Se on voittoa tavoittelematon yritys, jonka toiminta-ajatuksena on rahoittaa uutisia, joita ei muuten tehtäisi. Ihmiset ja organisaatiot voivat ehdottaa juttuaiheita ja lahjoittaa rahaa tekijöille. Yritys hyväksyy aiheet ennen kuin ne julkaistaan sivustolla. Moni mielenkiintoinen projekti on tätä kautta toteutunut ja Spot.us on erittäin menestynyt omassa kategoriassaan. Palvelulla ei kuitenkaan ole ollut ainakaan vielä isompaa vaikutusta siihen, miten uutisia ja ajankohtaisjuttuja tehdään ja rahoitetaan. Euroopassa on ainakin Italiassa ja Ranskassa yritelty samalla konseptilla ilman suurempaa sukseeta.

Yksi suomalainenkin jounalisti, Tanja Aitamurto, sai Spot.us kampanjalla rahoitusta ja kirjoitti Ylenkin julkaiseman jutun sosiaalisen median vaikutuksesta Egyptin vallankumoukseen. Eräs lahjoittajista oli Helsingin Sanomien säätiö, joka ainakin tässä tapauksessa sai vastinetta rahoilleen. (Tätä kautta törmäsin myös mielenkiintoiseen Stipendiblogiin.)

Voisiko tälläinen sitten toimia Suomessa? En tiedä, mutta tekis mieli kokeilla.

Lämpömittari-projekti

Sellaisen viisi vuotta on ollut harkinnassa, että josko ostais keittiön ikkunalle lämpömittarin. En ole vielä saanut aikaiseksi.

Muilta osin säätila on yleensä ilmeinen, mutta lämpötilaa on pelkästään ikkunasta katsomalla vaikea saada selville. Ennusteet on tietysti tyrkyllä netissä, televisiossa ja hesarissa, mutta ne on kuitenkin aika suuntaa-antavia. Joku aika sitten löysin Ilmatieteen laitoksen sivuilta hienon Suomen havainnot -palvelun, josta pystyy katsomaan lähes reaaliaikaista mittaustietoa kaikilta havaintoasemilta. Miksi ostaa oma epäluotettava mittari, kun lähin state-of-the-art mittauspiste on puolen kilometrin päässä?

Käytettävyys on tietysti yksi argumentti oikean mittarin puolesta. Ei tarvii etsiä läppäriä tai kännykkää, availla selainta ja tihrustaa pienellä painetusta taulukosta oikeaa riviä. Vilkaisee vain ikkunasta ulos. Käytettävyys on lähinnä paketointikysymys, kun kyseessä on näin yksinkertainen sisältö. Sääaiheisia widgettejä, palveluita ja mobiilisovelluksia on toki netti pullollaan, mutta niissä kaikissa on liikaa tietoa. Kastepiste, viimeisen tunnin sademäärä ja kymmenen päivän ennuste ovat pelkästään tiellä, kun pitäisi nopeasti päättää mitä laittaa päälleen.

Siispä tein omaksi, ja miksei muidenkin, iloksi pelkistetyn virtuaalisen lämpömittarin.


Mac-käyttäjät voivat ladata sen itselleen täältä. Alunperin ajattelin tehdä Windows Phone -sovelluksen, koska Live Tile -konsepti sopisi tähän tapaukseen kuin nenä päähän. Ongelmaksi tuli kaluston puute. WP-kehitykseen nimittäin tarvitaan Windows PC. Kotona kun on pelkästään Applen tuoteita ja toimistolla päivätyö haittaa pahasti harrastustoimintaa. Ehkä vielä joku päivä.

Kitkerät sokerit

Muistatko 2004 ilmestyneen dokkarin Super Size Me? Sen, jossa ohjaaja Morgan Spurlock syö kuukauden ajan pelkästään McDonaldsin ruokia. Aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi. Aina kun sitä tarjotaan, hän ottaa isomman aterian. Elokuvassa seurataan Spurlockin terveydentilaa dieetin aikana. Ei mitenkään yllättäen hänen painonsa nousee 11 kiloa, väsymys painaa päälle ja muutenkin on huono olo. Jossain kuurin puolivälin tienoilla Spurlock käy lääkärissä rytmihäiriöiden takia ja häneltä otetaan verikokeita. Käy ilmi, että maksa-arvot ovat aivan poskellaan ja lääkäri anelee häntä lopettamaan homman kesken.

Tämä jäi elokuvaa tuoreeltaan katsoessa kummastuttamaan. Miten ihmeessä roskaruuan ahmiminen muka vaurioittaisi maksaa? Olisko se kuitenkin salaa juopotellut?

Viime viikolla tämäkin mysteeri selvisi. Katselin YouTubesta Sugar: The Bitter Truth videon. En olisi uskonut, että jaksan kytätä puolitoista tuntia ravitsemustieteellistä luentoa. Varsinkaan kalvot ja puhuva pää formaatissa. Tätä ei vaan pystynyt jättämään kesken. San Franciscon yliopiston proffa Robert Lustig selittää silmät kiiluen innostuneesti ja asinatuntevasti, miten fruktoosi on maksalle yhtä terveellistä kuin alkoholi.

Miten fruktoosin sitten liittyy pikaruokaan? No USA:ssa fruktoosi liittyy oikeastaan kaikkiin elintarvikkeisiin. Maissista tuotettu glukoosi-fruktoosi siirappi on halvemman hinnan ja makeamman maun takia korvannut sokerin sikäläisessä elintarviketuotannossa. Lähes kaikki teollisesti valmistetut elintarvikkeet, erityisesti virvoitusjuomat sekä mehut, sisältävät sitä. Valitettavasti kyseinen tavara on suurissa annoksissa samaan tapaan haitallista kuin alkoholi. Se rasvoittaa maksaa, lihottaa ja vauriottaa haimaa. Onneksi maissia ei kasvateta Euroopassa.

Mielenkiintoisena sivujuonteena tarinassa on se, että glukoosi-fruktoosi siirapin lisääntynyt käyttö johtuu osittain amerikkalaisten omasta hieman pieleen menneestä Pohjois-Karjala projektista. Rasvaisen ruokavalion ja sydäntautien yhteys havaittiin kuusikymmentä-luvun loppupuolella. Tämän seurauksena aloitettiin kansallinen kampanja rasvan vähentämiseksi. Vähärasvaiset einekset tunnetusti maistuvat pahalta – ja jostainhan ne kalorit pitää saada – joten elintarvikkeisiin alettiin lisäämään sokeria. Joka sittemmin korvattiin glukoosi-fruktoosi siirapilla. Rasvatavoitteisiin päästiin hienosti, mutta saatiin tilalle eeppinen ylipainoepidemia. Alkuperäisessä rasvaisen ruokavalion ja sydäntautien yhteyttä käsitelleessä meta-analyysissä tehtiin ilmeisesti sellainen pieni virhe, että sokeripitoisen ruokavalion ja rasvaisen ruokavalion vaikutuksia ei eritelty, vaikka ne kulkevat useimmiten yhdessä. Ihmiset, jotka syövät rasvaista ruokaa, syövät myös hyvin hiilihydraattipitoista ruokaa. Eli sydäntautiepidemian syynä saattoi alunperinkin olla liian makea ruokavalio.

Päivän paras

Viidennessä kerroksessa on tapana joka ilta ruokapöydässä kysyä kaikilta: Mikä oli tänään hauskinta ja mikä tyhmintä? Kuulumiset tulee vaihdettua ja itse kukin saa hiukan reflektoida, että miten se elämä oikein sujuu.

Tänään tuli makoiltua sängyssä flunssaa potemassa kuitenkin puoliteholla etätöitä tehden. Häpeillen tunnustin perheelle, että kaikkein hauskinta oli työstää valmiiksi yksi hyvä sähköposti. Sain myötätuntoa. Se oli kyllä erittäin hyvin muotoiltu viesti tärkeästä aiheesta Korporaation johtoryhmän jäsenelle. Johon sain vielä välittömän vastauksen. Mutta silti. Tee työtä, jolla on tarkoitus jne.

Esikoisen päivän kohokohta sen sijaan oli kun päiväkodissa ei – toisin kuin eilen – ollut lounalla perunamuussia. Kysyttäessä sälli ei muistanut, että mitä siellä oikein syötiin. Mutta jotain muuta kuitenkin.

En tiedä kumpi meistä on pahemmin laitostunut.